Timo Aro Kirjoituksia ja kommentteja tuulimyllyjä vastaan

Perussuomalaisten mörköpolitiikka

Ovien karmit eivät ole tahtoneet riittää, kun perussuomalaiset ovat tulleet ryminällä politiikkaan. Keskeisimmät keinot ovat olleet pelottelu ja uhkakuvien lietsominen. Mörköpolitiikan terävin kärki on ollut monikulttuurisuudessa, maahanmuuttopolitiikassa, Euroopan unionissa ja globalisaatiossa.

Nämä kaikki näyttävät edustavan jotain määrittelemätöntä ja absuluuttista pahaa.

On totta, että perussuomalaisten ansiosta em. asiat ovat nousseet julkiseen keskusteluun. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että ratkaisu on pelottelu, leimaaminen ja menneisyyteen takertumien. Kelloa ei ole enää mahdollista kääntää aikaan ennen Euroopan unionia tai globalisaatiota -halusimme tai emme!

Entä jos kasvun huumassa olevat pesut keskittäisivät tuulimyllyjen sijaan poliittisen energiansa kotimaan oikeisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutoksen ja talouden väliseen suhteeseen, taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen tai työllisyyskehitykseen? Tämä aika huutaa ratkaisuja näihin kysymyksiin.

Sen sijaan hyvä esimerkki päinvastaisesta toiminnasta on krooninen kritiikki suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ja maahanmuuttajia kohtaan. Perussuomalaiset ovat kunnostautuneet heiluttamalla molemmin käsin maahanmuuttopolitiikan pääkallonlippua.

Perusajatus tuntuu kiteytyvän asiassa kuin asiassa samaan soinilaiseen dogmiin: "missä maahanmuuttaja, siellä ongelma".

Mihin nämä pelot suuresta ja mahtavasta maahanmuuttajien vyörystä oikein perustuvat? Onko Suomesta tullut sitten tilastojen valossa jonkinlainen maahanmuuttajien paratiisi? Tilastoja toki voidaan tulkita monella tavalla, mutta nähdäkseni 2000-luvun kehitys on vielä varsin marginaalista mihin tahansa länsimaahan verrattuna.

Tiivistetään muutamaan tilastotälliin 2000-luvun kehitys:

- Suomi on saanut muuttovoittoa maahanmuuttajista (maahanmuutto-maastamuutto) noin 80 000 henkilöä vuosina 2000-2009 (kesäkuu). Se on noin tuhat henkilöä kuukaudessa koko 2000-luvun ajan.

- Suomi saa muuttovoittoa niin EU-maiden kuin kolmansien maiden kansalaisista.

- Sadasta muuttajasta keskimäärin 60 tulee Euroopan alueelta, 30 Aasiasta, 7 Afrikasta ja 3 muualta

- Vuonna 2007 maahanmuutto oli ensimmäisen kerran suurempaa kuin luonnollinen väestönlisäys (syntyneet-kuolleet)

-Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kunnasta saa muuttovoittoa maahanmuutosta

Onko 80 000 uussuomalaista paljon vai vähän? Se on suurin piirtein saman verran kuin Kouvolassa tai Porissa on asukkaita sillä erotuksella, että maahanmuuttajat sijoittuvat eri puolille maata. Lisäksi luvuissa ovat mukana esimerkiksi Suomesta tilapäisesti ulkomaille muuttavat opiskelijat tai työkeikkaa tekevät, jotka palaavat takaisin Suomeen ja kirjautuvat samalla tilastoihin.

Tuhat henkilöä kuukaudessa uusia maahanmuuttajia saattaa olla joillekin iso luku. Toisaalta kuntien välillä muuttaa maan sisällä joka kuukausi noin 23 000 henkilöä. Tämä kertoo jotain asioiden mittakaavasta.

Suurimmat pelot näyttävät toistuvasti liittyvän kahteen asiaan

Ensimmäiseksi, että maahamme muutetaan vieraista kulttuureista ja uskonnoista.

Toiseksi, että Suomi ottaa vastaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita imagosyistä.

Näinköhän? Tilastot eivät tue tätäkään. Suurin osa maahanmuuttajista tulee Euroopasta ja unionin alueelta töitä tekemään. Taloudellinen huoltosuhteemme on 2010-luvulta alkaen sellainen, että aikamonta ylimääräistä käsiparia tarvitaan tekemään niitä töitä joihin kantasuomalaiset eivät tule riittämään. Tämä tosiasia saattaa peittyä nykyisessä taantumassa, mutta työvoimapulan aikapommi tikittää jo oven takana.

Humanitaarista maahanmuuttoa ei pidä sotkea työperustaiseen maahanmuuttoon. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrä on marginaalinen verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna. Esimerkiksi Ruotsista löytyy useita kaupunkeja, jotka ottavat vuosittain lähes saman verran pakolaisia kuin Suomi. Suomi on osa kansainvälistä yhteisöä ja on sitoutunut kantamaan sosiaalisen vastuun humanitaarisen poliitikan suhteen.

Ennen kuin kukaan ampuu täyslaidallista, niin olen samaa mieltä siinä, ettei Suomen pidä tehdä samoja virheitä kuin eräät länsimaat ovat tehneet. Avainasioita ovat maahanmuuttajien integrointi ja sopeuttaminen suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin. Suomen tai ruotsin kieli sekä koulutus- ja työskentelymahdollisuudet ovat avainasemassa. Kun ketju kieli, koulutus ja työ saadaan pelittämään, niin asiat sujuvat mutkattomammin.

Ihmiset muuttavat niin maan sisällä kuin maasta toiseen lähinnä työn, paremman toimeentulon, paremman tulevaisuuden tai turvallisuuden vuoksi. Suomesta lähdettiin noin sadan vuoden ajan (1870-1970-luku) paremman elämän toivossa siirtolaiseksi "kultaa vuolemaan" maailmalle. 1990-luvun vaihteessa muuttovirrat kääntyivät samoista perussyistä Suomeen. Kyse on nähdäkseni normaalista länsimaisesta kehityksestä eikä mistään tuomiopäivän peruuttamattomasta kauhuskenaariosta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Timo Aron kannattaisi muuttaa asumaan sinne somalien ja muiden maahanmuuttajien keskelle. Turha niitä on pelätä, Timo. Tervemenoa.

Hyvä Timo.

Pidätkö muita kuin vihreitä tyhminä? Huomasitko ihan itse miten maahanmuutto koostuu ihmisistä ja niitä ihmisiä on erilaisia? Luuletko että kukaan muu ei sitä ole huomannut? Päätit kuitenkin hutkia persuja ihan vain varmuuden vuoksi? Se että on maatamme hyödyttävää ja rikastavaa maahanmuuttoa EI poista humanitääristen sosiaalipummirikollisten ongelmaa. Kysymys on ainoastaa siitä että montako miljardia meillä on varaa torveilla nykyisellä menolla samalla luoden parin vuoden välein tuplaantuva elättien lauma. Älä siis taas tee vihreille tyypillistä temppuperustelua jossa hyvillä asioilla perustellaan ihan muuta ja josta on selkeää haittaa ja vaaraa kansalaisille.
Integrointi kotouttaminen ja muut hienot puppulauseet tarkoittavat nykyään sitä että meillä ihan viranomaiset huolestuvat ja ryhtyvät toimiin kaikkien mahdollisten ristiriitojen varalta. Toimet ovat sitä että tingimme omista periaatteista, moraalista ja lainkirjaimesta. Kotoutumista ei vaadita vaan somalinkielellä pitää pärjätä hamaan hautaan asti, ja kansa maksaa tämän kaiken.
Kirjoituksessasi oli tosin järjen valoa jota odottaa tohtorismieheltä. Valitettavasti näyttää siltä että virheissä ei älykkäillä miehillä ole tilausta ja kaikki asia ratkotaan humanistisesti fiiliksellä naisporukassa. Vihreät ovat mielestäni suomen epätasa-arvoisin puolue.

Joillakin maahanmuuttajilla on ikävä tapa arvostella suomalaista kulttuuria ja tapoja vaikka turvapaikka on kuitenkin kelvannut.

Lähipiirissäni tapahtunutta:

Lihatiskillä katsellaan possunpihvejä, samalla tiskillä olevat somalimiehet huomauttelevat miten huonoa ravintoa possunpihvejä katsellut syö.

Päiväkodissa somalilasten parissa työskennellyt somalimies piti suomalaisia poikia likaisina kun he eivät olleet ympärileikattuja.

Onko siis suurikaan ihme että humanitaarisen maahanmuuton vastaisuus kasvaa jos (joiltakin, ei kaikilta) pakolaisilta ei löydy pienintäkään kunnioitusta meidän tapojamme kohtaan?

Suomessa on tällä hetkellä reilut 10 000 somalia. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan heidän määränsä kaksinkertaistuu kahdessa-kolmessa vuodessa. Uutinen aiheesta: http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/07/913884

Tällä hetkellä olemassa olevat vastaanottokeskukset ovat ääriään myöden täynnä ja uusia nousee kuin sieniä sateella. Turvapaikanhakijoista vain osa tulee Somaliasta, heitä tulee myös Irakista, Afganistanista jne. Ja kaikilla heillä on oikeus perheenyhdistämiseen. Kahdessa-kolmessa vuodessa kaksinkertaistuu moni muukin ryhmä.

Blogin kirjoittaja ei ymmärrä, että Suomeen ei haluta niitä ongelmia, joita esimerkiksi Ruotsissa on. Tämän ovat todenneet myös monet kokoomuspoliitikot. Ruotsissa maahanmuuttajataustaiset tekivät joitakin vuosia sitten pari prosenttiyksikköä vajaa puolet kaikista Ruotsin rikoksista. Nyt on varmaan menty jo selvästi yli puolen. Maahanmuuttajien, niiden työperättömien, rahallinen lasku on Ruotsille suunnaton ja maahanmuuttajalähiöistä on tullut paikkoja, jonne palokunta ei voi enää mennä. Juutalaisetkin muuttamat Malmosta pakoon.

Jos Suomessa kehitys jatkuu nykyisellään, me kohtaamme aivan samat ongelmat. Ne ovat jo täällä, mutta lievempinä.

En voi ymmärtää käsitystäsi. Pitäisikö maahanmuutosta alkaa puhua vasta silloin kun ongelma on riistäytynyt täysin käsistä? Mikset ehdota samaa ilmastonmuutoksen suhteen? Vuosina 2000-2009 (kesäkuu) merenpinta ei juuri noussut eikä Kilimanjaron huippu sulanut. Sinun logiikallasi mitään ilmastonmuutoksellista ongelmaa ei siis ole. Ala meuhkata siitä vasta sitten kun vettä on polvia myöden.

"olen samaa mieltä siinä, ettei Suomen pidä tehdä samoja virheitä kuin eräät länsimaat ovat tehneet. Avainasioita ovat maahanmuuttajien integrointi ja sopeuttaminen suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin."

Vaikket olekaan varsinaisesti mikään aivat tyhmä jätkä, niin haluaisin tietää, uskotko tuohon oikeasti, vai onko kyseessä ennemminkin vihreiden vakioargumenttien joukosta kaivettu sisällötön ja tyhjä klisee.

Poliitikoilla näyttää olevan ilmeisen kova usko omaan kaikkivoipaisuuteensa. Takapajuisista ja ahdasmielisistä maista tulevat luku- ja kirjoitustaidottomat ihmiset voidaan tuosta vain "integroida" eli saada heidät uskomaan länsimaisiin arvoihin ja suvaitsevaisuuteen. Ihan varmasti. Älä kuitenkaan odota sitä hengitystä pidätellen.

Mitä enemmän ihmisiä Suomeen tulee Somaliasta, Irakista ja Iranista, sitä enemmän Suomi alkaa muistuttaa kyseisiä valtioita. Mitkään puppugeneraattorin tuottamat integrointihölynpölyt eivät tule tepsimään ihmisiin, jotka vähät välittävät länsimaisista arvoista tai ovat ylipäänsä halukkaita sopeutumaan. Ja miksi kannattaisikaan sopeutua. Onhan meillä monikulttuurisuus, joka takaa että palvelut saa omalla äidinkielellä ja että omista tavoista voi pitää kiinni, olivat ne sitten kuinka älyttömiä tahansa.

Monikulttuurisuus eli Euroopan muuttaminen islamilaisten dominoimaksi ahdasmieliseksi persläveksi ja länsimaisen yhteiskunnan tuhoaminen ovat melkoisessa ristiriidassa vihreiden esittämien ylevien tavoitteiden kanssa. Jotta suuri unelma(tm) voidaan saavuttaa Neuvostoliiton tyyliin, tarvitaan lisää kontrollia ja ajatuspoliiseja tarkkailemaan ihmisten mielipiteitä. Se että lähiöt palavat, kaduilla vallitsee väkivaltainen anarkia ja muslimiväestö elää omien keskiaikaisten tapojensa mukaan ei kerrokaan monikulttuurisuuden epäonnistumisesta, vaan vika on milloin valtaväestön asenteissa ja milloin missäkin.

Lopulta monikulttuurisuusideologia päätyy samaan historian romukoppaan muiden yhtä hölmöjen ideologioiden kanssa, mutta silloin vain valitettavasti länsimaista yhteiskuntaa ei enää ole olemassa. On vain historiaa ihmisistä, jotka elivät vapaina yksilöinä, tekivät tiedettä ja taidetta ja kunnioittivat toisiaan.

Tätä kirjoitusta olenkin odottanut viime vuoden marraskuusta, jolloin ensimmäisen kerran kävin lukemassa US:n blogeja.

Ihmisellä on geeneissä pelko ja epäluulo kaikkea uutta ja erilaista kohtaan. Nykyään ihmisellä on tutkittua, perusteltua tietoa asioista, ja järjen käyttö olisi suotavampaa, mutta tyhmemmille se ei onnistu vaan kivikautinen luonto sanelee ratkaisut. On myös erittäin helppo saada oikeanlaisella alimpiin tunteisiin perustuvalla, tutkitut tosiasiat täysin sivuuttavalla kiihottamisella aikaan pelkoa ja epäluuloja erilaisia ihmisiä kohtaan. Pelon luominen ja kiihotus jotain kansanryhmää vastaan, kuten sotaankin kiihottaminen pitäisi olla normaalin sananvapauden ulkopuolella, siksi tuhoisia voivat seuraukset sellaisesta olla. Mielipiteen ilmaisu laeista, joilla säädellään maahan ja maasta muuttamista, sekä liikkumista maiden välillä on mahdollista myös syyllistämättä jotain ryhmää ja ketään loukkaamatta, eikä se saa perustua valheellisiin väitteisiin. Täällä US:n blogeissa kirjoitti eräs kaikkein rasistisimpia täällä kirjoittaneita muutaman blogin, hän piti juttunsa kuitenkin tasolla josta normaalipersu ei ymmärtänyt yhtään mitään (näkyi ylistävien ja myötäilevien kommenttien vähäisyytenä), eikä siinä oikeastaan loukattu mitään ryhmää eikä yksilöä.

Maahanmuutossa kuten muissakin asioissa perussuomalaisilla ei ole koskaan mitään ehdotuksia. Asialliseksi ehdotukseksi ei lasketa mamut itämereen tyyppisiä ratkaisuja. On helppo sanoa, että humanitaarisessa maahanmuutossa pitäisi siirtyä nollalinjalle. Keskustelu pitäisikin silloin olla, miten saamme pelastettua edes rippeet Suomen arvostuksesta maailmalla. Siihen ei kukaan persu ole vielä sanonut mitään.

Ongelma lyhyesti on se, että humanitäärinen maahanmuutto afrikasta tuo meille vaan ongelmia ja ketään ei kiinnosta maksaa heidän elättämistään. Omassakin maassa on tarpeeksi korjaamista ennenkuin voimme ottaa näitä noin kymppitonnin salakuljettajille maksaneita 20-30 vuotiaita "nuoria" tänne täyshoitoon ilman vaatimuksia oikeasta opiskelusta tai työstä.

Somaleja ollaan yritetty jo kotouttaa 20 vuotta ja romaneja 500 vuotta ja vieläkin heidän työttömyys on uskomattoman korkeaa. Suojatyöpaikat valtiolla eivät tätä korjaa yhtään.

Sinun ongelmasi on vanhojen kuluneiden fraasien käyttäminen, jotka eivät sisällä rahtuakaan totuutta sisällään. Sanot, että taloudellisesti ja sosiaalisesti huonon "pakolaisten" (eivät ole YKn mukaan pakolaisia, omaa määrittelyä turha kehittää) maahanmuuton vastustaminen on "pelkoa" ja "epäluuloa", eikä esimerkiksi loogista ajattelua tai tilastojen lukua. Väität, että Suomen arvostus maailmalla on kiinni turvapaikkaturistien vastaanotosta, vaikka esim. Tanskan arvostus on yhä korkea, vaikka siellä onkin nyt melkoisen tiukka maahanmuuttopolitiikka JA oletat, että joku liberaalien arvostus on tärkeää suomelle, vaikka sellaisesta todella harva välittää. Sanot myös, että jo tällä tasolla meille isoja ongelmia tuottava humanitäärinen maahanmuutto on vain tippa meressä, kun vertaa muihin länsimaihin. Mistä tälläinen ajattelu oikeen kehittyy? Miksi meidän tilannetta pitäisi verrata muihin maihin ja vähätellä jo tällä tasolla meille isoja ongelmia aiheuttavaa asiaa, koska muualla on asiat huonommin?

Voit ajatella, että mitä ongelmia muka? No esimerkkeinä Kemin väkivaltaisuudet puolin ja toisin, lisääntynyt taakka sosiaalitoimessa, huonontunut huoltosuhde, koska mamumiehetkään eivät usein ole töissä ja naiset ovat kotona uskonnon sanelemin termein ja sananvapauden alasajo lisäämällä suomen lakiin ns. blanko-lakeja kuten kiihotus kansanryhmää kohtaan, jota kukaan ei ole vielä pystynyt järkitermein selostamaan siten, että tasapuolisesti ja ulkopuolisesti siitä voitaisiin joku ihminen tuomita muulloin kuin poliittisen paineen alla.

"Ennen kuin kukaan ampuu täyslaidallista, niin olen samaa mieltä siinä, ettei Suomen pidä tehdä samoja virheitä kuin eräät länsimaat ovat tehneet. Avainasioita ovat maahanmuuttajien integrointi ja sopeuttaminen suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin. Suomen tai ruotsin kieli sekä koulutus- ja työskentelymahdollisuudet ovat avainasemassa. Kun ketju kieli, koulutus ja työ saadaan pelittämään, niin asiat sujuvat mutkattomammin."

- Luuleeko herra apurahatutkija ettei muualla tuota reseptiä ole jo kokeiltu? Se ei vaan pelitä: musulmaani ei maallistu.

"Humanitaarista maahanmuuttoa ei pidä sotkea työperustaiseen maahanmuuttoon."

- Äkkiäpä unohdit. Otetaan Suomeen lisää laaduttomia maahanmuuttajia vasta kun te kukkahatut olette löytäneet avaimet musulmaanien intergroimiseksi. Siinä saattaa ehtiä ilmasto jäähtyä ennen kuin keksitte vastaukset. Nykyinen lässytys ei ihan riitä. Kansa päättää. No further questions.

Kovin näyttää olevan maahanmuuttokielteistä tämä ketjun kommentointi. Olin juuri eilen iltaa viettämässä eräässä pienessä suomalaiskaupungissa, jossa näin kuinka työttömät ja sosiaalihuollon varassa elävät suomijuntit ryystävät olutta arabin omistamassa kapakassa, syövät kebabia turkkilaisen pitämässä ravintolassa ja pizzaa iranilaisen omistamassa pizzeriassa.
Oman havaintoni mukaan ne ovat nimenomaan etnisiä suomalaisia ne sosiaalihuollon varassa elävät kun taas maahanmuuttajat poikeuksetta ovat järjestäneet itselleen työpaikan tai bisneksen. Helsingin hotellisiivoojatkin ovat yleensä ulkomaalaisia. Eiköhän moni työtön Virtaska pääsisi sellaiseen työhön, kun vaan tarjoutuisi. Ahtisaari on oikeassa, emme pärjää ilman maahanmuuttajia. Työikäiset kansalaiset käyvät vähiin ja he ovat maahanmuuttajia laiskempia tekemään työtä. Liekö sattuma, että Suomen väkivaltaisin kunta Ilomantsi on myös yksi niistä kunnista, jossa on vähiten maahanmuuttajia väestöön suhteutettuna.

Ihmettelen kovasti sitäkin, että missä ovat näiden Perussuomalaisia kritisoivien omat ehdotukset?

Nimittäin onhan se nyt omituista, että joistain vastaanottokeskuksista asukkaat valittavat, että kun on syrjässä ja ei voi kokkailla oman maan perinneruokia. Sellainen on vaateliasta puhetta ihmiseltä joka on juuri päässyt henkensä kaupalla pakoon sodasta ja on täysin vailla rahaa, kattoa pään päällä tai ylipäätään mitään. Turvapaikka, asunto, kielikoulutus ja maksuton opiskelu eivät ilmeisesti ole kyllin hyvä vaihtoehto jäämiselle sodan jalkoihin vaan vaaditaan erityisoikeuksia milloin missäkin asiassa. Olen hieman sitä mieltä, että nämä diskorahaa pyytävät, pääosin nuoret miehet ovat elintasopakolaisia ja tarkoitus on ainoastaan rahastaa valtiota se kun syytää rahaa erilaisten palvelujen ja kotoutuksen nimissä minkä vaan keksii pyytää. Taikasanoja ovat "kuuluu kulttuuriin", "rasismi", "monikulttuurinen", "rikkaus", jne.

Toinen ongelmakohta johon ei ole tullut vastausta Vihreiltäkään, liittyy tulijoiden ikään ja sukupuoleen. Ei ole lainkaan yllättävää, että jos aikuisiän kynnyksellä olevat nuoret jullit yritetään selittää "lapsiksi" ja parin-kolmenkympin hujakoilla olevat "nuoriksi" niin hakoteillähän siinä ollaan. Sitten vielä maksetaan ns. "perheenyhdistäminen" eikä henkilöstö- tai muissa kuluissa pihtailla. DNA-testit perheenyhdistämiseksi kuulemma loukkaavat näiden pakolaisten "koskemattomuutta" ja niitä ei enää saa tehdä, joten sukulaisiksi kelpaavatkin sitten kaikki jotka keksii ydinperheeseensä nimetä. Vihreitäkään ei tunnu kiinnostavan, että sodan jalkoihin jäävät ihan oikeasti lapset ja naiset, naisten asema ei ole ylipäätään missään päin Afrikkaa kehuttava joten kuvittelisi että he olisivat ensisijaisesti suojelun tarpeessa. Tulijat ovat kuitenkin pääosin nuoria miehiä, mikä ymmärrettävästi oman historiamme valossa ei anna ihan parasta mahdollista kuvaa kyseisten maiden arvomaailmasta ja on eräs syy miksi "humanitaariset" pakolaiset eivät ole kaikista arvostetuin kansanryhmä.

Kiitos ansiokkaasta kirjoituksesta, Timo Aro. Tällaisia tänne kaivataan enemmän, asiallisia ja maltillisia puheenvuoroja. Varsinkin nyt kun Vesa Hack on siirtynyt täältä omalle tontilleen.

Asiallisuudesta ja objektiivisuudesta ei voi moittia Ilkka Partasen kommenttia. Ei mitään uutta siltä suunnalta. (Minun ja kaltaisteni kommentteihin hänellä lienee jo lähtövalmiina vakiokommentti puskasta huuteluineen ja kukkahattutäteineen.) :D

Käyttäjän wonterghem kuva

Ilmastonmuutos.
Maahanmuutto lisää matkustamista, joten se edistää ilmastonmuutos.

Jos tulkitsen oikein tulleita kommentteja, niin juuri kukaan ei kritisoi työperustaista maahanmuuttoa, vaan keskeisin kritiikki kohdistuu humanitaariseen maahanmuuttoon. Se taas pitää sisällään pakolaisten vastaanoton, inkeriläisten paluumuuton ja perhesiteiden yhdistämiseen perustuvat muutot.
Suomi ei käsittääkseni voi kiertää kansainvälisiä velvoitteitaan humanitaarisissa kysymyksissä, jos ja kun halutaan olla jatkossakin kantaa se sosiaalinen ja moraalinen vastuu mitä kansainväliset sopimuksemme edes vähimmässä määrin edellyttävät.
Maahanmuuton kritiikki on suurinta, jos tulijan lähtöalue sattuu olemaan esimerkiksi Somalia, Irak tai Afganistan.
Suomen kymmenen suurimman ulkomaalaisryhmän joukossa ovat sijalla 5. Somalia (4 900 hlöä) ja 10. Irak (3 200 hlöä) 31.12.2008 tilanteen mukaan. Näiden osuus kaikista maahanmuuttajista on 5 prosentin tasolla. Mielenkiintoista, että tämän kokoinen joukko koetaan niin massiiviseksi uhaksi.

"Suomen kymmenen suurimman ulkomaalaisryhmän joukossa ovat sijalla 5. Somalia (4 900 hlöä) ja 10. Irak (3 200 hlöä) 31.12.2008 tilanteen mukaan. Näiden osuus kaikista maahanmuuttajista on 5 prosentin tasolla. Mielenkiintoista, että tämän kokoinen joukko koetaan niin massiiviseksi uhaksi.
"

Tilastot saadaan kaunniimmiksi, kun tulokkaat saavat Suomen kansalaisuuden. Somaleja on Suomessa yli 10000 ja heidän määränsä tulee moninkertaistumaan seuraavan parin vuoden aikana perheenyhdistämisten ja kotimaahan solmittujen avioliittojen takia. Tilastoihin on hyvä vedota, kun määrät pysyvät samoina. Tulokkaiden määrä kasvaa koko ajan samalla, kun tilapäiseksi tarkoitettu pakolaisstatus muuttuu Suomen kansalaisuudeksi. Silmät kiinni ja kaikki on hyvin. "Mut hei, vaan niinku 5 prosenttia".

Minulle on ihan yhdentekevää, ovatko rinnakkaisyhteiskuntaa perustavat muslimit Suomen kansalaisia vai eivät. Todellisuutta on se että Suomi tulee muuttumaan ja paljon. Tilastokikkailulla saadaan mukavasti asia lakaistua maton alle.

Itäraja auki.Suomen suljettu talousalue tarvitsee uutta verta,käsipareja ja yritteliäitä ihmisiä.Se on luonnollinen ratkaisu haasteisiin jotka meitä on odottamassa.Itä-ja Kaakkois-Suomi ovat jo nyt voimakkaasti integroituneet Pietarin talousalueeseen.Luonnoton raja estää kehitystä.

Timo Aro: Ovien karmit eivät ole tahtoneet riittää, kun perussuomalaiset ovat tulleet ryminällä politiikkaan. Keskeisimmät keinot ovat olleet pelottelu ja uhkakuvien lietsominen.

Pata ja kattila. Mikäs puolue se jaksaakaan joka välissä pelotella ydinvoimalaonnettomuuksilla ja lietsoa uhkakuvia ilmastonmuutoksesta?

Timo Aro: Tilastoja toki voidaan tulkita monella tavalla, mutta nähdäkseni 2000-luvun kehitys on vielä varsin marginaalista mihin tahansa länsimaahan verrattuna.

Eli kun emme ole vielä samalla tavalla kusessa kuin Belgia, Ruotsi ja Hollanti, niin mitään ongelmaa ei ole? Rajat auki ja silmät kiinni, kyllä sossu maksaa.

Timo Aro: Suomi on saanut muuttovoittoa maahanmuuttajista

"Voitto" on aika hämäävä sana - muuttovoitto kuulostaa äkikseltään samalta kuin liikevoitto tai lottovoitto, mutta ei se silti tarkoita samaa. Jos Suomeen muuttaa joka vuosi enemmän tuottamatonta ja elätettävää väestöä, kyse ei todellakaan ole mistään voitosta.

Sitä paitsi, minkä ihmeen takia ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen puolesta saarnaavat vihreät ovat niin innoissaan väestönkasvusta? Ettekö te oikeasti ymmärrä kasvun ongelmia vai oliko tuo muuttovoitto vain hätäkakka, kun edes jotakin piti keksiä maahanmuuton puolustamiseksi?

Timo Aro: Humanitaarista maahanmuuttoa ei pidä sotkea työperustaiseen maahanmuuttoon.

No shit, Sherlock? Mitäs jos kävisit kertomassa tuon neronleimauksesi ensin niille, jotka käsitteitä jatkuvasti sotkevat - siis niille monikulttuurisuuden ja maahanmuuton agiteeraajille, jotka perustelevat luku-ja kirjoitustaidottoman väen maassapitämistä ja elättämistä vuoroin työvoimapulan torjumisella ja vuoroin hädänalaisista huolehtimisella, aina sen mukaan kumpi argumentti kuulostaa paremmalta.

Timo Aro: Ennen kuin kukaan ampuu täyslaidallista, niin olen samaa mieltä siinä, ettei Suomen pidä tehdä samoja virheitä kuin eräät länsimaat ovat tehneet.

Ei pidä niin, mutta silti apinoimme yksi yhteen Ruotsin mallia ja siksi 15-20 vuoden kuluttua ongelmat meillä tulevat olemaan täsmälleen samat kuin Ruotsissa on nyt. Hurskaat toiveet integroitumisesta työnteon avulla ovat sanahelinää. Ensinnäkään palkkatyötä ei ole kunnolla omallekaan väelle. Toiseksi, mitä paremmin maahanmuuttaja on sopeutunut suomalaiseksi, sitä vähemmän häntä kiinnostaa olla suvaitsevaisten hänelle varaamassa asemassa, s.o. kakkosluokan kansalaisena jossakin matalapalkka-alan paskaduunissa.

Timo Aro: Suomesta lähdettiin noin sadan vuoden ajan (1870-1970-luku) paremman elämän toivossa siirtolaiseksi ”kultaa vuolemaan” maailmalle.

Mutta kultaa vuoltiin tekemällä työtä, jota vastaanottajamaissa oli tarjolla. Suomalaissiirtolaiset eivät lähteneet elämään muiden maiden sosiaaliturvan ja kotouttamistoimenpiteiden varaan, eivätkä he varsinkaan menneet muodostamaan omia eristyneitä enklaavejaan ja vaatimaan isäntämaita sopeutumaan suomalaisiin tapoihin.

Timo Elonen: Nykyään ihmisellä on tutkittua, perusteltua tietoa asioista, ja järjen käyttö olisi suotavampaa, mutta tyhmemmille se ei onnistu vaan kivikautinen luonto sanelee ratkaisut. On myös erittäin helppo saada oikeanlaisella alimpiin tunteisiin perustuvalla, tutkitut tosiasiat täysin sivuuttavalla kiihottamisella aikaan pelkoa ja epäluuloja erilaisia ihmisiä kohtaan. Pelon luominen ja kiihotus jotain kansanryhmää vastaan, kuten sotaankin kiihottaminen pitäisi olla normaalin sananvapauden ulkopuolella, siksi tuhoisia voivat seuraukset sellaisesta olla.

Veli todistaa väkevästi. Minäkin ihmettelen, miksi me länsimaalaiset annamme muslimien saarnata jihadiaan ja kivikautista taikauskoaan meitä vastaan omalla maaperällämme. Seurausten tuhoisuudesta ei kai kenelläkään voi olla epäselvyyttä?

Akateemisellä pätkätyöläisellä näyttää olleen reippaammin aikaa tutustua aiheesta kertoviin tosiasioihin kuin kiireisellä keskustelun avaajalla ;-)
Kovin ovat köykäisiä herra Aron puolustuspuheenvuorot. Selvää asiaa on vaikea sotkea ja näköjään näissa asioissa yrittänyttäkin laitetaan :-)

Vihreät pelottelevat perusteettoman paljon ilmastonmuutoksella. Ja nyt tässä PerSuilla. Sotahistorian analyysi oli tyyppiä jos tädillä olisi ollut munat se olisi ollut setä.

"Suomen kymmenen suurimman ulkomaalaisryhmän joukossa ovat sijalla 5. Somalia (4 900 hlöä) ja 10. Irak (3 200 hlöä) 31.12.2008 tilanteen mukaan."

Kysymys: miksi näistä maasta pois muuttavat eivät hakeudu lämpimiin islaminuskoisiin maihin joissa vallitsee rauhantila? Malesia, Indonesia ym. Ovat lähempänä ja olisi valmiina oma uskontokin...

Jokainen voi nyt tutkiskella vastausta tähän hiljaa mielessään.

Missä vihreät, siellä ongelma.

Ottakaa nyt jo se pää pois sieltä perseestä ja keskittykää vaikka siihen ilmastonmuutokseen ja lopettakaa tämä mamu-pelleily.

Jättäkää se vasureille ja rantaruotsalaisille, mukava katsella vierestä kun kyseiset porukat ajavat itsensä tuhoon monikulttuurihössötyksellä. Älkää te vihreät tehkö samaa virhettä.

Ja tosiaan tänne tunkee semmoista porukkaa, joka voisi jäädä lähemmäs lähtömaata, mutta eihän ne maat suostu ottamaan näitä sompanssi turhapaikkaturisteja vastaan kun tietävät mikä on pelin henki. Toista on täällä suomessa ylisuvaitsevien monikulttuuri-vajaaälyisten maassa.

Nääh, Timo olet kyllä vähän spede.

Hahmota ensin kokonaistilanne äläkä tuo esille esittelemiäsi asioita niin kapealla sektorilla. Meillä on kyllä riittävästi uudessasuomessa kaltaisiasi hovikommentaattoreita ( saatko rahaa provojen heittelystä ? ) diletanttisine esityksineen.

Muta sana on vapaa ja hyvä niin. Kunnon tukistus Persuille tekee aina hyvää!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja