Näin ei voi jatkua naapurissa!
Venäjää ärsyttää suunnattomasti muiden puuttuminen sen ihmisoikeustilanteeseen. Huoli on ymmärrettävä, mutta ei hyväksyttävä. Venäjä on mm. Euroopan neuvoston jäsen ja sitoutunut allekirjoituksellaan hyväksymään ihmisoikeuksia kunnioittavan sopimuksen. Näin paperilla. Entä käytännössä?
Venäjän ihmisoikeussaldo on -sanalla sanoen- hyytävä pelkästään vuoden 2009 ensimmäisen kahdeksan kuukauden osalta: kuusi selvittämätöntä murhaa ja jatkuva systemaattinen ihmisoikeusjärjestöjen ja –aktiivien häirintä.
Lyhyt kertaus tapahtuneeseen.
Tsetseenisiviilejä puolustanut asianajaja Stanislav Markelov murhattiin tammikuussa Moskovassa. Naamioituneen ampujan surmanluoteihin kuoli samalla kertaa Novaja Gasetan toimittaja Anastasia Baburova. Novata Gaseta on yksi harvoista jäljellä olevista riippumattomista tiedotusvälineistä 135 miljoonan ihmisen Venäjällä.
Venäjän Karjalassa vankien asemaa puolustanut Andrei Kulagin löydettiin tapettuna Petroskoin läheltä heinäkuussa. Kulagin toimi Spravedlivost eli oikeudenmukaisuusjärjestön aluejohtajana. Kulaginia oli aikaisemmin syytetty –kuinkas muuten- huliganismista. Saman korruptiota vastaan taistelevan järjestön asianajaja pahoinpideltiin vakavasti samaan aikaan Moskovassa.
Ihmisoikeusjärjestö Memorialille työskennellyt Natalia Esterimirova siepattiin Tsetsiniasta ja löydettiin heinäkuussa tapettuna Ingusiasta. Estemirova tutki Tsetsenian kidutuksia, murhia ja sieppauksia. Memorial päätti tämän jälkeen vetää kaikki tutkijansa pois Tsetseniasta.
Viime viikolla siepattiin Pelastamme sukupolvemme –järjestön johtaja Zarema Sadulajeva ja hänen aviomiehensä Alik Umar Dzabrailov. Molempien ruumiit löytyivät auton tavaratilasta.Kyse on humanitäärisestä järjestöstä, joka antaa lääkäri- ja psykologipalveluita Tsetsenian sodissa kärsineille lapsille ja nuorille.
Samalla viikolla Dagestanista löydettiin ammuttuna paikallislehden toimittaja Malik Ahmedilov.
Edelleen on lisäksi selvittämättä mm. toimittaja Anna Polikovskajan murha lokakuussa 2006 ja päätoimittaja Magmode Jevlojevin kuolema hämärissä olosuhteissa poliisiautossa (!) elokuussa 2008.
Nämä tiedossa oleva selvittämättömät murhat ovat eräänlaista kylmää kansalaissotaa ja käsittämätöntä toimintalogiikkaa: ihmisoikeusasioita esillä pitävät järjestöt sekä toimittajat, juristit ja tutkijat ovat oman henkensä uhalla jatkuvassa vaarassa.
Kansalaisjärjestöjen toimintaa rajoitetaan systemaattisesti niin lainsäädännön kuin arjen käytäntöjen kautta. Ihmisoikeusjärjestöjen ulkomaiset rahoituskanavat on pyritty tukkimaan. Miliisit ja muut viranomaiset ratsaavat säännöllisesti ihmisoikeusjärjestöjen tiloja ja takavarikoivat niiden laitteita. Tietokoneiden haltuunotto on tänä päivänä yksi tehokkaimmista tavoista vaientaa kriittiset äänet.
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on edeltäjästään poiketen vaatinut selvittämättömien murhien selvittämistä ja korostanut huoltaan ihmisoikeustilanteesta.
Tilanne ei kuitenkaan mairittele miltään osin Venäjää eikä ole sen etujen mukaista. Ehkä tämän vuoksi seitsemän YK:n ihmisoikeusjuristia tarjoutui heinäkuussa tekemään murhista riippumattoman tutkimuksen Venäjälle. Entä vastaus? Ei vastausta. Venäjän viranomaiset ja syyttäjänvirasto ovat vaienneet asiasta ilman minkäänlaista vastausta.
Jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset eivät voi kuitenkaan olla yhdenkään maan sisäinen asia. On helppo yhtyä Amnestyn Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Taina Järvisen arvioon, jonka mukaan
”Kansainvälisen yhteisön on herättävä siihen tosiasiaan, että Venäjän ja Tšetšenian viranomaiset jättävät jatkuvasti ja systemaattisesti ihmisoikeusaktivistien murhat tutkimatta. Tämä osoittaa, että viranomaiset ainakin hyväksyvät ja sallivat nämä rikokset…Kansainvälisen yhteisön tulee jatkuvasti painostaa Venäjän johtoa saattamaan rikoksiin syyllistyneet oikeuden eteen. Myös Suomen hallituksen ja Euroopan Unionin on painostettava Venäjää maan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi ja sen varmistamiseksi, että ihmisoikeuksien puolustajat eivät joudu toimimaan henkensä uhalla.”
Summa summarum venäläisen ihmisoikeusliikkeen asia kuuluu kansainväliselle yhteisölle eli myös meille hienotunteisen ystävällisille naapureille. Vaikeat asiat, kuten jatkuvat ihmisoikeusrikkomukset, pitää uskaltaa sanoa ääneen. Jokaisen Venäjän ystävän pitäisi olla siilipuolustuksen sijaan huolissaan naapurimaan demokratian tilasta. On helppo paeta moraalista vastuuta leimaamalla kriittiset äänet venäjänvastaisiksi russofobeiksi, mutta Vvaikeneminen ja hiljainen hyväksyntä mahdollistaa pelottelupoliitiikan tavoitteen toteutumisen: ihmisoikeusjärjestöjen ja –aktiivien vaikenemisen.
Kysymys kuuluu, mitä voimme yksilöinä tehdä asian hyväksi?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei voi olla totta! Elmeri ei kykene kommentoimaan Aron tekstiä ollenkaan, koska joka paikan profeetta-pelle ja perskärpänen tapio-o-neva ei ole vielä kerennyt mitään sanomaan!
Kyllä voi ja jatkuukin, asiassa ei ole edes mitään uutta: kommunistivallan aikana toiminta oli vain teollisempaa ja tapahtui useinkin mielisairaaloissa. Rikas Venäjä tekee mitä lystää, pistää vaikkapa Euroopan kylmäksi taas ensi talvella. Eurooppalaisten pellepoliitikkojen lässytystä ei viitsitä kuunnella missään muualla kuin kurjimmissa kehitysmaissa ja silloinkin edellytyksenä on muhkea veromaksajilta kupattu rahasäkki. Mihinkään tekoihin tälläkään ei tietenkään ole vaikutusta.
Miten tuo Venäjän suunnaton ärsytys ilmenee? Ennemmin se tuntuu muita ärsyttävän, happamista kommenteista päätellen. Venäjän johta istui apujohtajan kanssa bisse-vesi linjalla julkisuudessa vallan rennosti.
Toimittajia murhataan vuodessa satoja maailmassa. Ihmisiä murhataan viikottain tuhansia. Miksi juuri levottomalla alueella muutaman ihmisen kuolema on niin ärsyttävä asia.
Anna toimittajasta tuli suuri marttyyri Venäjän vastaisessa propagandassa. Viimeisellä Suomen vierailullaan hän sanoi että Taleban liike on pahin uhka Tsetseniassa. Venäjän armeijalle ei ole vaihtoehtoa. Tai on, jos ei Venäjä hoitaisi aluettaan, olisi USA paikalla turvaamassa öljyn kulkua.
Anna parka kuoli jotta joku vihreä nyssykkä saisi puhua puuta heinää.
Venäjä on ollut imperialistinen noin 500 vuotta ja on edelleen.
Venäjä on roistovaltio ja tulee sitä olemaan jatkossakin.
Venäläiset ovat isovenäläisiä sovinisteja.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Venaja_ja_venalaiset.htm
Timo Aro: Nämä asiat, joista kirjoitat, ovat kaikkien suomalaisten tiedossa. Suurinpiirtein yhtä kaukana käydään sotaa samoja terroristeja vastaan ja siinä sivussa tasaisin väliajoin täsmäohjuksin jauhetaan puolensataa häävierasta tai hautajaissaattueessa olevia jauhelihaksi ja liekitetään kypsäksi. Toiseen suuntaan mentäessä vähän kauemmas tapettiin viime vuonna hiukan vaille 8 000 ihmistä, viime ja tämän vuoden aikana noin satakaksikymmentä poliisia ja toimittajiakin suhteellisesti yhtä paljon kuin Venäjällä. Demokraattisessa maassa, jossa mitään sotaa tai vallankumousta ei pitkään aikaan ole ollut. Tässä oli "hieman" suurempia lukuja, mutta ne eivät ole kaikkien suomalaisten tiedossa.
USA:lla on huomattavasti Suomea paremmat mahdollisuudet vaikuttaa naapurinsa ihmisoikeuksiin, mutta eipä ole sekään onnistunut.
Olen tietenkin hirveän järkyttynyt Venäjän tapahtumista ja vaikka tiedänkin ettei venäläisellä poliisilla ole samoja resursseja eikä yhtä hyvää koulutusta kuin suomalaisella virkaveljellään, niin tehottomuus on yllättävää siltikin. Tshetsheniassa asioita tutkii kai tsetshenialainen poliisi, jolla perinteisestikin on vähän venäläisistäkin erottuvat menettelytavat. Tässä tilanteessa Kadyrovin syrjäyttäminen merkitsisi uutta, entistäkin kaaottisempaa sotaa, jossa olisi ainakin kolme, ehkä neljä osapuolta. Siitä asioiden selvittämisen kuitenkin pitäisi alkaa.
Timo Aro, minä uskon sinun kirjoittelevan näitä blogejasi vain ja ainoastaan voimistaaksesi epäluuloa Venäjää kohtaan. Et ole puuttunut mihinkään muihin ihmisoikeusrikkomuksiin, et yritäkään selittää syitä etkä edes arvioida ketkä syyllisiä ovat, etkä mitenkään muutenkaan analysoida tapahtumia. Vihjailet vain. Tarkoituksesi on johtaa lukijoita harhaiseen ajatteluun, syyllistymättä itse vääriksi todistettavien väitteiden antamiseen. Venäjän ei kannata välittää sinun tyyppistesi propagandasta, koska te löydätte aina aiheenne, ja ellei muuta olisi niin sitten valehtelette. Ainahan niinkin isossa maassa jotain negatiivista tapahtuu, ja tietysti maukkaimmista aiheista tehdään se imeskelykarkki. Kuten mainitsin, Venäjän ihmisoikeusloukkaukset eivät ole mitenkään erikoisia maailmassa, varsinkin kun otetaan huomioon maassa melko äskettäin käydyt kaksi sotaa, maan koko ja tapahtunut vallankumous (vaikkakin veretön). Mutta sinä haluat luoda siitä jotain aivan poikkeuksellista. Sinun kirjoituksesi sisältää kyllä jokseenkin paikkansa pitäviä fakta-asioita. Siitä valheellisemmasta puolesta pitävät kuitenkin kommentoijat ja aikaisemmat blogaajat huolta. Tämä on pohjan luomista muille. Venäjän ihmisoikeudet järjestyvät kyllä nopeammin, jos te revanshia hakevat pysyisitte kohtuudessa. Siinä, mitä sinä yksilönä voisit tehdä.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
KAPITALISMIN MAHALASKU TULEE, OTTAKAA SIKIÖASENTO!
KAPITALISTI OLI KAPITALISMIN SUURIN VIHOLLINEN.
Kertokaapas nyt aktivistit, miten venäjän porvaristo polkee enemmän köyhälistön ihmisoikeuksia kuin mitä tämä Suomen porvaristo tekee?
Riistäjiä molemmat. Kumpi riistää tehokkaammin?
Katsokaa www.varastoduunarit.com vasemmalta ajankohtaiset ja luku "Nyrkki perseissä".
Miten niin ei voi jatkua-on jatkunut vuosikymmeniä,kuten kiinassakin,,,voihan sitä juhlapuheissa "sivuta"ihmisoikeuksia ja demokratiaa,mutta siihen se jääkin ja FSB jatkaa kaikessa rauhassa operaatioitaan,,,,!!
Venäjä tosiaan tukee Afganistaninkin opetaatiota. Tiedoksi vain myös Suomi osallistuu Afganistanissa Taleban liikkeen kukistamiseen. Stubb ei edes halua keskustella asiasta. Länsimaat käyvät samaa sotaa kuin Venäjä. Taas kerran.
Historia toistaa itseään ja se aiheuttaa ärsytystä.
Suomi ei vain tällä kertaa ole Talibaanien myötäsotija. Onneksi.
Täältä suomestakin voisi joku lakaista muutaman russofobisen nettipellen matonalle.
Suomessahan ei toimittajia tapeta, koska rahalla saa ostettua sellaista julkisuutta kuin haluaa.
# 5
"Timo Aro, minä uskon sinun kirjoittelevan näitä blogejasi vain ja ainoastaan voimistaaksesi epäluuloa Venäjää kohtaan. Et ole puuttunut mihinkään muihin ihmisoikeusrikkomuksiin, et yritäkään selittää syitä etkä edes arvioida ketkä syyllisiä ovat, etkä mitenkään muutenkaan analysoida tapahtumia. Vihjailet vain. Tarkoituksesi on johtaa lukijoita harhaiseen ajatteluun, syyllistymättä itse vääriksi todistettavien väitteiden antamiseen. Venäjän ei kannata välittää sinun tyyppistesi propagandasta, koska te löydätte aina aiheenne, ja ellei muuta olisi niin sitten valehtelette."
Täsmälleen samaa mieltä. Aron kirjoitukset ovat hyvin läpinäkyvää antivenäläistä propagandaa. Kenen palveluksessa kaveri mahtaa olla?
Näytti viides kolonna nousseen koloistaan, kun Timo Aron motiiveja ruvettiin mustaamaan. Kyseltiin, että "kenen palveluksessa", vaikka Aro ilmoittaa sen kuvansa alla.
Yhdelle ihmiselle riittää, jos hän on huolestunut kotimaansa lisäksi myös jonkun toisen maan ihmisoikeustilanteesta.
Minun isääni venäläiset ampuivat keväällä 1944, joka vieläkin kuuluu Suomelle.
#1
Ehkä Turun suunnassa on tietoliikenneyhteydet väliaikaisesti poikki ja Tapsa ei pääse avaamaan sanaista arkkuaan:-)
#3
Luuseriuksen kommentti Polikovskajan murhasta ja Venäjän armeijasta on sen verran villi, ettei pysty suorilta käsin vastaamaan
#4
Suurvalloilla tai itseään suurvaltoina pitäville näyttää olevan sisäsyntyinen taipumus harjoittaa imperialismia aikakaudesta riippumatta
#5
Kaima-hyvä, ei ihmisoikeusasioista kai voi koskaan puhua liikaa, vai kuinka? Naapurimaan kohdalla se on tietty vielä tavallistakin haastavampaa.
Venäjä on Euroopan neuvoston jäsen ja sitoutunut tiettyihin periaatteisiin. Periaate kai on se, että kansainvälisistä velvoitteista pyritään edes lähtökohtaisesti pitämään kiinni. Venäjä ei voi olla erityisasemassa ihmisoikeuksista puhuttaessa, vaan sitä koskevat samat lainalaisuudet kuin muita Euroopan neuvostoon kuuluvia maita. Kyllä niistä minusta kannattaa asiallisesti puhua ja vaihtaa mielipiteitä. Jos esimerkiksi seuraa muiden pohjoismaiden lehdistössä tapahtuvaa Venäjä -keskustelua, niin se on moninverroin kriittisempää kuin meillä. Muu maailma on sitten eri juttu, varsinkin paha-paha Amerikka.
Ihan mielenkiinnosta, mitä lienevät ne valheelliset faktat blogissani?
#12 Ylen arkistosta varmasti löytyy Polikovskajan viimeiseksi jääneellä Suomen matkallaan antama haastattelu. Hän kun oli täällä kirjaansa mainostamassa. Anna tosiaan sanoi että Venäjän armeija on tsetseeneille pienempi paha kuin Taleban liike. Tästä oli kirjailijan mukaan Tsetseniassa kansan keskuudessa täysi yksimielisyys. Se tuskin on murhan motiivi, mutta kuvasti asenteiden muuttumista. Itselleni pisti lausunto poikkeavuudessaan heti korvaan. Kaikki paha maailmassa ei olekaan venäläistä alkuperää.
Ja Afganistanissa käydään samaa taistelua kuin Tsetseeniassa käytiin. Taleban liike hakee jalansijansa sieltä missä sen sallitaan käyvän. Jos ei venäläiset olisi hoitaneet takapihaansa, olisi siellä nyt amerikkalaisia sotilaita öljyputkia suojelemassa.
#7
Totta, myönnetään. Ehkä "jatkua" on tosiaan väärä sana tässä yhteydessä.
#10
Evgenia-hyvä, onko esimerkiksi Amnestyn tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkemykset samoista asioista anti-venäläistä propagandaa? Faktaa löytyy kohtuuullisen paljon niin vuodelta 2009 kuin aikaisemmilta vuosilta.
Käsittääkseni aika monet muutkin tahot ovat aiheesta huolissaan Venäjän valtion, hallinnon ja viranomaistoiminnan tilasta, jäätävän suuresta korruptiosta tai kansalaisyhteiskunnan toimimattomuudesta. Onko tämä huoli tosiaan mielestäsi anti-venäläistä propagandaa?
Jos kyse olisi anti-venäläisestä propagandasta, niin kai silloin kirjoitukset ja puheet liittysivät Venäjän kansan, kulttuurin, kielen, tapojen jne. vähättälemiseen. Mielestäni hallinnon toimimattomuuden kriittinen arvostelu on jotain aivan muuta kuin anti-venäläistä propagandaa, vai kuinka?
#11
Näin se homma tavallisesti menee. Jos faktoja ei asia-argumentein pysty kumoamaan, niin huomio siirretään johonkin kolmanteen maahan (tavallisesti USA) tai epäillään kirjoittajan motiiveja.
Hoidettais nyt ensin omat oikeusmurhamme, ennen kuin alamme muita neuvomaan. Lukekaa mitä sanoo www.eok.fi.
Suomi, koko viimevuosisadan yksi vankimmasta oleva natsivaltio, alkaa kertoon muille, kuinka menetellä. Meillä on tietoa lapsivankileireistä, miksi emme jaa tätä tietoa vaan salaamme sitä? USA, Israel ja Kolumbia olisivat varmasti kiinnostuneita.
Ihmisoikeusrikkomukset ovat aina ja kaikialla väärin, myös Venäjällä. Se, että on järjestelmä, joka jo perustaltaan on sitä, saati, että tässä maassa on porvaristo joka tukee ja kannattaa moista on käsittämätöntä näyttöä tämän joukon typeryydestä. Tämä maa on Suomi, mutta myös muut kapitalistiset maat, siis myös Venäjä!
Kapitalismia ei pelasta se, että yritetään syyllistää Venäjää, sillä kapitalismi on samaa kapitalismia niin Suomessa kuin muualla. Tässä on siis lähinnä yritys hämätä eli piilottaa oman maamme suunnattomat rikokset, haukkumalla muita. Mutta ei mene läpi Timo Aro, emme me muut ole tyhmiä!!!!
# 11 Faktaa:-''Minun isääni venäläiset ampuivat keväällä 1944, joka vieläkin kuuluu Suomelle. ''
Mihin tuo nyt sitten liittyy? Ihmisoikeuksiinko. Minun molemmat isoisäni ampuivat venäläisiä kohti. Oikeuttaako se minua johonkin? Toinen ehti vielä ampua saksalaisiakin.
Fack argumentti, Kuin Boltin juoksu. Ylivoimaista.
#17
"Suomi, koko viimevuosisadan yksi vankimmasta oleva natsivaltio..." ja "Tässä on siis lähinnä yritys hämätä eli piilottaa oman maamme suunnattomat rikokset"
--> Aika paksuja väitteitä. Perustele vähän mitä tarkoitat esimerkiksi Suomen suunnattomilla rikoksilla?
Sanoin muutama päivä sitten toisessa blogissa, että safkalaiset ja heidän perskärpäsensä ovat jääkylmiä rasisteja, joita ei hetkauta muutaman venäläisen murha, ei edes miljoonien venäläisten kärsimykset oman maan terrorismissa. Hyvä esimerkki on johan B:n lausahdus safkalaisten omilla sivuilla: "Venäjällä kuulemma murhattiin Estemirova-niminen henkilö. Murha saatiin tekijöidensä ansiosta medioissa läpi "ihmisoikeusaktivistin" murhana". Näin korkealle Johan arvostaa ihmisen murhan.
Timo Elonen #5, kerro, kuinka monta lehtimiestä ja kansalaisaktivistia on murhattu Venäjältä länteen olevissa eurooppalaisissa maissa viimeisen viiden vuoden aikana.
Tämä oli hyvä ja kokoava puheenvuoro ajankohtaisista ihmisoikeusaktivistien murhista Venäjällä. Suomeen paenneen venäläisen toimittajan mukaan Venäjällä ei ole pystytty selvittämään yhtään ihmisoikeusaktivistin murhaa kymmeneen vuoteen.
Ihailla täytyy venäläisten ihmisoikeusaktivistien ja joidenkin toimittajien rohkeutta toimia vakaumuksensa mukaisesti.
Tarja Haloselle pitää myös antaa tunnustusta, että hän otti ihmisoikeusaktivistien surmat esiin Venäjän presidentti Dimitri Medvedevin kanssa.
Vai näin ei voi jatkua naapurissa. Naapurihan tekee, mitä haluaa ja tekee myös. Olemme sikäli hyvässä asemassa täällä Suomessamme, että emme kuuluneet neuvostokansojen mereen vuodesta 1945 alkaen. Ne ovat kokeneet kovimman jälkeen naapurinsa olemassaolon.
Tämä Hannu Rainesto, joka kirjoittelee näillä sivuilla, on uskomattoman siis stalinistisen yksisilmäinen. Näyttää siltä, että ajattelevat ja vähänkään fiksummat ihmiset jättävät hänet omaan arvoonsa, joka on negatiivinen yhtä kuin tuon Markus Rurik Räsäsen. Kumpikaan ei ansaitse yhtäkään kommenttia mistään asiasta.
#21
Toimittajien rohkeutta täytyy ihailla. Hyvä esimerkki on Suomesta hakenut turvapaikkaa hakenut nuori venäläinen toimittaja Jelena Maglevannaja. Hänen syntinsä oli se, että hän tuli julkisesti kertoneeksi ja kirjoittaneeksi Zubair Zubairajevin -nimisen 30-vuotiaan tsetseenin tarinan. Zubairajev katosi helmikuussa 2007 ja löydettiin myöhemmin poliisin hallusta kidutettuna. Hänet tuomittiin "tunnustuksensa" perusteella poliisin murhasta ja laittomasta aseiden hallussapidosta viideksi vuodeksi vankilaan, jonka jälkeen hänen kidutuksensa on jatkunut. Kun toimittaja Jelena Maglevennaja kertoi julkisuuteen hänen tarinansa, häne tuomittiin toukokuussa sakkoihiin vankilajohtajan kunnialoukkauksesta. Jelena päätti hakea Suomesta turvapaikkaa, sillä hän pelkää niin oman itsensä kuin Zubairajevin puolesta.
Tarja Halonen toimi ryhdikkäästi Sotshin tapaamisessa ottaessaan kantaa Tsetsenian tilanteen kestämättömyyteen
Ettei nyt ihan totuus unohtuisi Halosen vierailun pääteemoista.
http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hstxt&view=news_politiikka_child&feed:a=h...
Timo Aro käy jälkijättöistä vaalikampanjaa tai sitten hän on vain hyödyllinen idiootti. Hei, Heidi pääsi jo europarlamenttiin.
Tiedätkö missä tämä turvapaikkaa hakenut Jelena nyt on? Ja mitä se kidutus oli. Sakko kunnianloukkauksesta?
Maailmassa on paljon oikeita vainottuja ihmisiä. He eivät ole niitä jotka tulevat Suomeen myymään kirjallisuutta ja lehtijuttuja tai aggregoimaan vaalikampanjaa.
''Venäjä on suuri keskitysleiri''. Timo Aro on suuri porilainen ihmisoikeustaistelija, joka käy jonkinlaista vihakampanjaa tiettyä maata ja kansaa kohtaan. Me suomalaiset sinne hei yritimme väkisin tunkea erään natsivaltion kanssa ja pidimme keskitysleirejä. Miten siellä mahtoi ihmisoikeudet toteutua.
Arctic Sea -kaappareiden vaatimus: Karjalan palautus?
Tavallisesti asioista hyvin perillä olevien kansainvälisten tarkkailijoiden nimeämät lähteet kiistävät Arctic Sea -kaappareiden päävaatimuksena olevan Neuvostoliitolle Stalinin hyökkäyssotien 1939-1944 johdosta pakkoluovutettujen alueiden takaisinluovuttaminen eli ns. Karjalan palautus. Tätä mahdollisuutta on äskettäin väläytetty julkisuudessa mainitun 1,5 miljoonan dollarin rahavaateen sijaan.
Antisovrus International -aktivistiryhmän aiemmin tuntemattoman solun huhuttiin olevan kaappauksen takana ja esittäneen salaisen vaatimuksensa Moskovaan viestissä, jonka uusiseelantilainen hakkeriryhmä olisi siepannut ja dekryptannut viikonvaihteessa. ASInt'l ei kuitenkaan vahvista tietoa, jonka mukaan ryhmä uhkaisi muussa tapauksessa paljastaa maailman medialle lastin sisältämät todisteet Kremlin osallistumisesta raadolliseen kansainväliseen suurrikollisuuteen ja vaaralliseen konfliktieskalointiin. Löyhästä ASINt'l-yhteistyöstään tunnettu KNFIJV-CARFSI puolestaan arvioi, ettei tieto pidä paikkaansa.
- Kiistämme tietävämme, että meidän yhteistyökumppanimme olisi mitenkään sekaantunut kaappaukseen. Meillä ainakaan ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Pidämme tuollaista vaatimusta sinänsä hyvinkin oikeutettuna ja yhdymme siihen täysin. Mutta tuomitsemme jyrkästi kaikenlaiset rikolliset salakuljetushankkeet ja kaappaukset ja ihmishenkien vaarantamisen yleensäkin, linjaa KNFIJV:n Suomen webtiedottaja Maria Mankki-Fillmore sunnuntaisessa verkkohaastattelussa.
Mankki-Fillmoren mukaan on kylläkin sitä vastoin nähtävissä eräitä merkkejä siihen suuntaan, että Venäjän ja Naton laivakaappaustapauksen yhteydessä virinnyt uudenlainen meripaikannus- ja sotilasyhteistyö viittaisivat Karjala-asian ja Nord Stream -kaasuputkihankkeen jotenkin olleen asialistalla maiden yhteydenpidossa - http://fi.wikipedia.org/wiki/Luovutetut_alueet
- Mahdollisesti, pohtii Mankki-Fillmore. Suurvallathan tekevät asioita omin motiiveinsa. Voimainsa tunnossa oleva vahva suurvalta tekee mitä parhaaksi näkee - epävarma vainoharhainen wannabee-suurvalta tekee lisäksi kaikenlaista ihan vaan herättääkseen huomiota ja kauhua... Mutta ehkä neuvotteluissa on oikeastikin nyt löydetty oikea suunta nimenomaan KNFIJV:n tiekartan eli Ehdotus 2007:n pohjalta, lisää tiedottaja Mankki-Fillmore toiveikkaana - ks. http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#yhteistyoehdotus2007
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
Timo Aro #13,
"Ihan mielenkiinnosta, mitä lienevät ne valheelliset faktat blogissani? "
Vielä mielenkiintoisempaa: Miten tohtorimies voi lukea noin huonosti? Missä on sellainen väite?
Päinvastoin yhdessä kohdassa totean, että faktasi ovat jokseenkin paikkansa pitäviä.
(Aina voi olla virheellisyyttä painoarvoissa esimerkiksi).
"Kaima-hyvä, ei ihmisoikeusasioista kai voi koskaan puhua liikaa, vai kuinka? Naapurimaan kohdalla se on tietty vielä tavallistakin haastavampaa. "
Jos joku niin minä olen samaa mieltä.
Mutta voisi puhua ihmisoikeuksista omassa maassa, ja muuallakin myös. Jos tosissaan on huolestunut ihmisoikeuksista niistä kirjoittaessaan, pitäisi olla tietoinen tai ainakin yrittää ymmärtää taustoja ja syitä. Sillä tavalla asioita voidaan parantaa, Jos kirjoittaa vain mustamaalaamisen vuoksi , tekee koko asialle karhunpalveluksen. Jos edes joskus jossain asiassa ymmärtää myös sitä, jota syyttää, on arvostelukin tehokkaampaa. Tuollaisena se herättää vihamielisyyttä. En minäkään esittänyt mitään taustoja tai perusteluja Meksikon ja USA:n rajatapahtumiin. Yleensä ne kyllä ymmärretään ja tiedetään. Mutta asia olisi siten sanut aika tavalla eri sävyn kuten ymmärrät (ehkä).
Kun nyt pyysit valheita blogistasi, niin sellaisia siellä ei ole. Pientä vääristelyä, josta esimerkkinä Kaluginin tapaus. Yrität hakea todisteita ihmisoikeuksien puolustajien vainoamiseen viraomaisten taholta. Kirjoituksesta saattaa saada käsityksen, että Kulagin on joutunut syytetyksi huliganismista ihmisoikeuksien ajamisen takia. Hän kai joutui vankilaan huliganismista ja vankilassa kiinnostui vankiloiden oloista (aiheellista kyllä). Alkoi vasta sen jälkeen ajaa ihmisoikeuksia ja nimenomaan vankien oikeuksia. Toiseksi Kulagin on löydetty kuolleena. (Ei murhattuna, vaikka saattaa hyvin niin ollakin).
Onko Suomessa vankeja jotka ovat kiinnostuneet ihmisoikeuksista(Uotit, Fryckman).
Miten on mahdollista että suomalaisessa vankilassa ihminen hakataan ja iltasanomat esittelee videota siitä. Fryckman on mielipidevanki, jota yhteiskunta pahoinpiteli. Venäläiset voisivat perustaa järjestön, jossa suomalaiset ihmisoikeusaktivist pääsisivät esittelemään kuinka mätä yhteiskuntamme on. Rahoitus varmasti järjestyy.
Poliisi vuotaa jutun muusikosta, joka on ei kestä sitä. Onko se murha, jonka viranomaiset suoritti. Näitä juttuja saisi vaikka mitenkä.
Venäjällä ei vaan kiinnosta meidän asiat. Mitä Timo Arokin tietää todellisuudessa venäläisestä yhteiskunnasta.
Suomessa viha myy, ja siksi meillä on markkinamiehiä.
JKK #20
Jos olisit lukenut kommenttini johon viittaat, et tällaista kysymystä olisi esittänyt.
Kaikelle propagandalle on tyypillistä, että keskitytään yhteen asiaan. Et kysy montako poliisia Venäjällä on murhattu. Jos edes kysyisit montako lehtimiestä tai kansalaisaktivistia, mutta kysyt montako lehtimiestä ja kansalaisaktivistia. Propagandaan kuuluu tässäkin, että kaksi Venäjälle ikävintä asiaa lasketaan yhteen (tiedän kyllä että ne on muuallakin yhdistetty)poliiseja siihen ei voida laskea mukaan, koska silloin ne olisivat maailmalla pikkuisia lukuja, vaikka poliisejakin on viime aikoina tapettu huomattavasti.
Kaikista Venäjälle ikävistä asioista löytyy jostain syystä erittäin huolellista moninkertaista kirjanpitoa. Joskus ihmettelen, keneltä ne kustannukset saadaan. No onhan Britanniassakin eräs Berezovski, joka on valmis yksin uhraamaan muutaman miljardin Venäjän ja varsinkin Putinin maineen mustaamiseksi. Jossain olen nähnyt luvun Venäjällä tapetuista tai epäselvissä olosuhteissa kuolleista toimittajista sitten 1990 vuoden. Laskin, että väkimäärään suhteutettuna se merkitsisi Virossa kolmea toimittajaa. Voisit itse käydä läpi virolaiset toimittajat 90 vuodesta lähtien ja poimia erikseen kaikki epäselvissä olosuhteissa (sellainen on tässä toisessa tilastossa myös auto-onnettomuus) kuolleet tai selvissä olosuhteissa tapetut toimittajat. Saattaapa niitä se kolme kappaletta kertyä. Minä en sitä ala tekemään, koska kukaan ei siitä maksa, eikä minullakaan ole niitä miljardeja, että voisin sinulle maksaa.
Tämä on vähän sama asia kuin PS:n rasistisiiven kirjoittelu somalien tekemistä raiskauksista. Eräänlaista tilapäistä huippua käytettiin hyväksi. Nyt ei yksikään ole asiasta maininnut, kun tapauksia viime vuonna oli 1, huimasti alle minkään muun kansalaisuuden tai suomalaisten keskiarvon.
# 15
Timo Elonen on oikein hyvin selittänyt, miksi kirjoituksesi ovat propagandaa.
Voisin lisätä tähän, että ihmisoikeusaktivistien lisäksi Kaukasuksen alueella on samaan aikaan murhattu Venäjän keskushallinnon palveluksessa olevia viranomaisia. Terrori-iskut kiihtyivät heti Georgiassa pidettyjen Nato-harjoitusten jälkeen. Eli jos joku länsimaissa on oikeasti huolestunut tilanteesta Venäjällä, pitää perusteellisesti tutkia, mitä Nato tekee Venäjän rajoilla.
#24, 26
Luuseriuksen maailmankuva näyttää vahvasti perustuvan, jos ei nyt vaalikampanjoihin, niin muuten vaan jälkijättöiseen toimintaan. Mutta on toki hienoa, että meiltä löytyy hänen kaltaisia armottomia Venäjän asiantuntijoita.
"Maailmassa on paljon oikeita vainottuja ihmisiä" -->kiitoksia tästä päivän viisaudesta
#25
Hyvä tarkennus Andrei Kulagin tapauksesta: pitää paikkansa!
#28
NATO ja Amerikka edustavat luonnollsesti sinulle kaikkea absoluuttista pahaa. En silti ihan saa kiinni, miten NATO:n sotaharjoitukset Georgiassa liittyvät venäläisten toimittajien, juristien ja ihmisoikeusaktivistien murhaamiseen tai kansalaisjärjestöjen toiminnan vaikeuttamiseen.
#29
Kyllä sinun minun mielestäni pitäisi ymmärtää, että kun valtio tuntee itsensä uhatuksi, niin se yrittää pysyä koossa ja yhtenäisenä jopa voimakeinoin.
PS. Siihen valehteluväitteeseen olisit myös voinut lähettää kommentin!

Kommentoi 31 kommenttia