Tästä(kään) ei puhuttu historiantunnilla
Nimet Narva, Tannenberg tai Sinimäet ovat heikosti tunnettuja Suomessa. Viron alkuvuoden 1944 tapahtumilla on kuitenkin mielenkiintoinen yhteys kesän 1944 torjuntavoittoihin Suomessa. Entä jos Viron rintama olisi romahtanut jo helmi-maaliskuussa 1944? Entä jos neuvostojoukot olisivat olleet Tallinnassa jo keväällä syksyn sijaan?
Vaihtoehtoisten kehityskulkujen hahmottamista tosiasioiden perusteella kutsutaan kontrafaktuaaliseksi tulkinnaksi. Kyse on suomeksi sanottuna jossittelusta. Historiallisten tapahtumien syy- ja seuraussuhteita on hedelmällistä analysoida käyttämällä välillä kontrafaktuaalista otetta.
Alkuvuoteen 1944 mennessä virolaisia oli pakkomobilisoitu niin Stalinin kuin Hitlerin armeijoihin. Saksalaisten riveissä oli noin 70 000 ja puna-armeijassa 30 000 miestä. Lisäksi 3 500 "suomenpoikaa" palveli Suomen kenttäarmeijassa.
Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Leningradin rintamalla tammikuussa 1944 ja mursi nopeasti saksalaisten piiritysrenkaan. Saksalaiset perääntyivät Narvajoen taakse Viron alueelle, Narvan-Peipsijärven väliselle kannakselle. Suomen rintamalla elettiin vielä tuolloin hiljaista asemasotavaihetta. Virolaiset olivat siihen asti pyrkineet välttämään saksalaisten pakko-ottoja, mutta muuttunut tilanne sai noin 70 000 vapaaehtoista ilmoittautumaan palvelukseen.
Narvan lohkolle keskitettiin puolustukseen noin 100 000 miestä, saksalaisia ja virolaisia joukkoja. Narvajoen itäpuolella puna-armeija keskitti noin kolminkertaisen voiman. Neuvostojoukot aloittivat ensimmäisen hyökkäyksensä yli joen helmikuun toinen päivä ja päähyökkäyksen helmikuun puolivälisssä. Kaava tuli olemaan sama kuin kannaksella viisi kuukautta myöhemmin: valtavat tykistökeskitykset, läpimurron yritys murtokohdasta, iskuarmeijoiden käyttäminen jne. Puna-armeija sai rintamaan murtumia ja sillanpääasemia, mutta saksalais-virolaisjoukot onnistuivat oikaisemaan ne vastahyökkäyksillä.
Puna-armeija ylitti puhkaista tuloksetta rintaman koko maaliskuun ajan. Neuvostojoukot toivat kaatuneiden tilalle kaikkiaan kolme armeijakuntaa, noin 170 000 miestä. Menetykset olivat kapealla kannaslohkolla suuret molemmin puolin rintamaa. Neuvostojoukot eivät kuitenkaan onnistuneet ylittämään idän ja lännen historiallista rajaa, Narva-jokea. Hyökkäyksen epäonnistuttua alkoivat ns. maalispommitukset, jonka kohteina olivat niin siviili- kuin sotilaskohteet. Osa pommituksista suunnattiin Suomen kaupunkeihin.
Tilanne vakiintui kevääksi asemasodaksi.
Tämä avaa mielenkiintoisen jossittelun Suomen kannalta.
Mikä olisi ollut Suomen asema kesällä 1940, jos Narvan rintama olisi murtunut jo helmi-maaliskuun suurtaisteluissa?
Entä olisiko Suomenlahden etelärannalle tullut uusi rintama, joka olisi luonut välittömän uhan koko Etelä-Suomelle?
Entä jos neuvostojoukot olisivat onnistuneet keskittämään Pohjois-Viron alueelle valtavan joukkokeskittymän, kuinka paljon olisi olisi jouduttu siirtämään kannakselta ja Itä-Karjalasta joukkoja Etelä-Suomen puolustukseen? Entä miten olisi sen jälkeen vastattu ja pysäytetty puna-armeijan tuleva suurhyökkäys?
Paljon kysymyksiä, joihin voi itse kukin ajatteluaan laajentamalla ja jossittelulla hakea vastauksia.
Oikeita vastauksia ei ole, mutta jokainen voi esittää valistuneita arvauksia.
Entä mitä tapahtui kevään jälkeen?
Narvan rintama kesti aina heinäkuulle loppuun asti, jonka jälkeen saksalaiset siirsivät viisi divisioonaa muille rintamanosille. Narvan asemat ja linja jätettiin. Joukot siirtyivät ns. Tannenberg -linjalle, 20 km länteen Narvasta. Joukot ryhmittyivät uudelleen vajaa 10 km leveälle Sinimäed -nimisille kukkuloille. Kukkuloiden takaa avautui suora maantie- ja rautatieyhteys Tallinnaan.
Puna-armeijan mies- ja kalostoylivoima oli siihen mennessä kasvanut ylivertaiseksi. Toisen maailmansodan voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Neuvostojoukot aloittivat suurhyökkäyksensä heinäkuun lopussa ja taistelut jatkuivat tauotta yli kaksi viikkoa. Asemat siirtyivät edestakaisin, mutta neuvostojoukot eivät pystyneet ylittämään kukkuloita ja marssimaan kohti Tallinnaa.
Neuvostojoukkojen läpimurtoyritys päättyi elokuun alussa.
"Joukkojen voimasuhteet olivat muuttuneet sellaisiksi, ettei hyökkäyksen jatkamisella ollut enää mieltä", kuten neuvostohistoria toteaa lakonisesti.
Tilanne vakiintui asemasodaksi elo-syyskuussa 1944. Tilanne purkautui vasta sen jälkeen, kun saksalaisten rintamalinjat murtuivat Etelä-Virossa ja Sinimäen kukkuloilla ei ollut enää merkitystä. Saksalaiset evakuoivat joukkonsa kokonaan pois Virosta.
Narvan rintama oli kiinni tammi-elokuun 1944. Viivytystaistelut olivat toivottomat edessä olevan kansallisen katastrofin kannalta. Virolaiset menettivät lähes neljänneksen väestöstään kaatuneina, kadonneina, kyyditettyinä ja länteen siirtyneinä. Mittakaavasta kertoo se, että se olis merkinnyt Suomeen suhteutettuna noin miljoonan henkilön vähennystä.
Jossittelu on aina jossittelua, mutta Narvan rintaman viivytystaisteluilla saattoi olla Suomen kannalta enemmän merkitystä kuin olemme ehkä osanneet tai halunneet edes ajatella.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Vääräoppista! Virallinen "totuus" on tässä: "Suomen yhtenäinen kansa taisteli urheasti ikiaikaista petoa vastaan uljaan marsalkka Mannerheimin johdolla". Ett simmottis, aikuisen oikeasti sehän ei mennyt noin vaan asia on monimutkaisempia, osan tästä Timo Aro kertookin mainiossa kirjoituksessaan.
Ihan hyvä kirjoitus. Hämmästelin vajaat kymmenkunta vuotta sitten etten ollut lainkaan tiennyt virolaisten puolustustaistelujen laajuutta puna-armeijaa vastaan vaikka mielestäni tunsinkin sotahistoriaa kohtalaisen hyvin. Samoin mm. metsäveljien määrä ja vastarinnan sisukkuus yllätti minut kun Neuvostohistorian antama kuva rapistui. Näistä tapahtumista puhuminen tuntui olevan tabu joskus 70- ja vielä 80-luvuilla joten on luonnollista, ettei niiden merkitystäkään oikein ole pohdittu, ei ainakaan kovin julkisesti.
No, tästä ei puhuta vieläkään:
(lainaus S. Lindqvistin teoksesta "Tappakaa ne saatanat")
Länsi-Euroopan muihin maanosiin suuntaamana ekspansion historia tarjoaa lukuisia esimerkkejä kokonaisten kansojen täydellisestä hävittämisestä.
Imperialistinen ekspansio antoi natseille
1) Käytännön mahdollisuuden ja
2) taloudellisen syyn hävittää juutalaiset.
3) Hävityssuunnitelman teoreettinen kehys, elintilaoppi, kuuluu imperialistiseen perinteeseen.
4) Samaan perinteeseen kuuluvat juutalaisten hävittämisen historialliset esikuvat: siirtomaiden kansanmurhat.
Hitleriä itseään ajoi koko poliittisen uran ajan fanaattinen juutalaisviha. Hänen antisemitisminsä juuret ovat yli tuhatvuotisessa perinteessä, joka oli usein johtanut juutalaisten murhiin, myös joukkomurhiin. Mutta askel joukkomurhista kansanmurhaan otettiin vasta sitten, kun antisemiittinen traditio yhdistyi siihen kansanmurhatraditioon, joka oli syntynyt Euroopan laajentuessa Amerikkaan, Australiaan, Afrikkaan ja Aasiaan.
Elintilaopin mukaan juutalaiset olivat maaton kansa, samoin kuin Afrikan sisäosien pienikokoiset metsästäjäkansat. He kuuluivat vielä alempaan rotuun kuin venäläiset ja puolalaiset, sellaiseen rotuun, joka ei voinut vaatia elämisen oikeutta. Oli vain luonnollista, että tällaiset alemmat rodut (sanottiin niitä sitten tasmanialaisiksi, intiaaneiksi tai juutalaisiksi) hävitettiin jos ne olivat tiellä. Samoinhan olivat muutkin länsimaiset herrakansat tehneet.
"Te voitte hävittää meidät.
Mutta tähtien lapsista ei saa ikinä koiria."
- Somabulano, Rhodesia 1896 -
Natsit iskivät juutalaisten rintapieleen tähden ja tunkivat heidät "reservaatteihin" - samoin kuin oli tungettu intiaanit, hererot, busmannit, amandabelet ja muut tähtien lapset. Reservaateissa he kuolivat itsestään, kun elintarvikkeiden saanti estettiin. Olihan se murheellinen lainmukaisuus, että alhaiset kansat kuolivat sukupuuttoon joutuessaan kosketuksiin korkeasti sivistyneiden kansojen kanssa. Elleivät ne kuolleet tarpeeksi nopeasti, oli vain armeliasta lyhentää niiden kärsimyksiä. Nehän kuolisivat joka tapauksessa.
Auschwitz oli nykyaikainen, teollinen sovellutus sille tuhoamiselle, jonka varassa Euroopan maailmanherruus oli jo pitkään levännyt.
minä taas tiesin jo 70-luvulla sekä metsäveljien toiminnan laajuudesta, että tästä viron puolustustaisteluiden laajuudesta.
Riitti että kävi kirjastossa.
Koulussa ei paljoakaan puhuttu koko toisesta maailmansodasta, eikä varsinkaan laajoja selvityksiä voitu edes tehdä kaikista taisteluista. Ei näin tehdä nykyäänkään ajanpuutteen takia..
Hyvä, että taas saatiin kunnollista tietoakin sotiemme viime vaiheista. Tuohan tapahtui ihan viereisellä rintamanosalla, lätäkköä vain oli välissä. Lueskelin minäkin joskus sodista, mutta tapahtumat Virossa jäivät vähille huomioille, niistä ei meitillä päin paljoa kirjoiteltu. Saattoi edelläkerrotunkin valossa olla, että sitkeä puolustus Virossa pelasti Suomen itsenäisyyden. Virolaiset valitettavasti itse joutuivat kahden sotivan suurvallan välimaastoon ja lopulta punaisen hirviön miehittämiksi. Nämä kaksi jälkimmäistä asiaa ovat olleet kaikille itse ajattelemaan kykeneville selviä jo aikaisemmin. Varsinainen sotahistoria vain on jäänyt hämärämmäksi.
Entä jos Stalin tai Hitler ei olisi syntynytkään? Kyllä näistä kaikista asioista voi spekuloida.
Terveisiä SK:n toimitukselle.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Jossittelu on yksi lempiharrastuksiani. :-) Samaten on totta, että suomalainenkaan historian opetus ei ole täysin puolueetonta, vaikka se neuvostoliittolaiseen ja venäläiseen tulkintaan verrattuna siltä näyttääkin.
Kiitos hyvästä artikkelista Timo.
Asiatiedot olivat nähdäkseni kohtuullisen hyvin kohdallaan.
Lisään sellaisen pienen yksityiskohdan, että saksalaisten poistuttua Virosta Viron laillinen hallitus palautti jälleen Viron itsenäisyyden - Pitkän-Hermannin tornissa liehui jälleen Viron sinimustavalkoinen lippu.
Venäjän miehitysjoukot repivät tullessaan taas Viron lipun alas ja ripustivat rikollisen punarättinsä tilalle.
armeija - jossa toki palveli tuhansia virolaisia. Vastassa oli puna-armeija, jonka riveissä oli tuhansia virolaisia. Käynnissä oli siis virolasiten keskinäinen sisällissota! Suomen armeijassahan ei virolaisille juuri rintamavastuuta annettu, heitä kun pidettiin epäluotettavina ja mahdollisina loikkareina. Todelliset "suomenpojat", heh!
Tapahtumat sinänsä olivat tuttuja mutta niiden ajoituksellinen yhteys Suomen tapahtumiin ja massiivisuus Virossa olivat merkittävä uusi lisä.
Hyvä juttu.
On melko mahdollista, että jos nk. Narva-Sinimäed-rintama olisi aiemmin murtunut, niin Suomelle olisi tullut tukalat paikat? Mutta meidän onneksemme se piti. Tosin siinä oli kyllä tietysti saksalaisilla se rintaman selkärangan pitäminen. Heti kun he lähtivät, niin asiat olivat kaputt. No eihän tästä voi virolaisia syyttää; heitä vai oli yksinkertaisesti liian vähän.
Olin aiemmin hommissa Narvassa ja siellä ja sen ympäristössä sodan jäljen näkyvät vieläkin varsin hyvinkin. Esimerkiksi joillain hautausmailla on metalliset hautamuistomerkit kuulanreikiä täynnä. Monia eestiläisiä korpeaa, ja tietysti aivan syystäkin, että Puna-armeija kosto-pommitti historiallisen Narvan kaupungin seulaksi, vaikka sillä ei enää mitään sotilaallista merkitystäkään ollut. Vanhasta Narvasta on jäljellä vain pari hassua taloa, ja yllätys, yllätys, vanha raatihuone.
Myös jos kuka ajelee tuolla Ida-Virumaal, niin se Sinimäkien alue on varsin mielenkiintoinen poikettava. Siellähän on kolme mäkeä, joille puolustusrintama oli tehty. Vieläkin on nähtävissä osa vallituksista. Ja kuka tietää vaikka sieltä jotain sotamuistoakin voisi löytää, kun vain tarkkana on. Kaatuihan siellä varsin suurilukuinen miesjoukko ja sotavermeitäkin päreiksi pistettiin.
Mielenkiintoinen paikka on myös Viljandin lähellä oleva saksalaisten sotilaiden hautausmaa. Sinne on haudattu varmaan parituhatta saksalaissotilata ja hautausmaan kunto on aivan tiptop. Arvelen, että Saksan valtio maksaa sen ylläpidon? Täytyypä tarkistaa asia, kun taas siellä päin liikun.
Juuri näin, hyviä ja yksityiskohtaisia lisäyksiä.
Muistelen, että niin yläasteella kuin lukiossa käsiteltiin aihepiiriä enemmän äidinkielen kuin historian tunneilla. Kielen ja kulttuurin kautta oli luontevaa edetä historiaan ja tapahtumiin. Toimi näinkin.
Samaa roolia veti kai Tuglas-seura, kun SN-seuran Eesti jaosto oli vielä 1980-luvulla sitä mitä oli.
Kirjastot hoisivat kohtuullisen hyvin leiviskänsä. Pakollisen Neuvosto-Eesti hymistely- ja liturgiakirjallisuuden lisäksi löytyi kriittistä kirjallisuutta ala Sirje Sinilind (-->Juhan Talve). Kahden ääripään vertaaminen pakotti ajattelemaan asioista uudella tavalla.
Suomen rauhan ehdot määriteltiin joulukuussa 1943 Teheranissa Rooseveltin,Churchillin ja Stalinin kesken.Ehdoiksi sovittiin seuraavaa:
1. Vuoden 1940 rauhansopimuksen palauttaminen voimaan. 2. Hanko tai Petsamo. Viimeksi mainittua ei vuokrattaisi, vaan se liitettäisiin pysyvästi Neuvostoliittoon. 3. Suomalaisten aiheuttamien vahinkojen 50-prosenttinen korvaaminen. 4. Välirikko Saksan kanssa. 5. Saksalaisten karkottaminen maasta. 6. Demobilisaatio
Suomen uusi hallitus sai nämä rauhanehdot keväällä 1944.Eli oli sitten rintamalinja ollut Moskovan portilla tai Tornion jokilaaksossa ei sotilaallisesti rauhaa tehty vaan poliittisesti.Vaikka Suomen armeija olisi tapattanut itsensä viimeiseen mieheen kesällä 1944 ei se olisi muuttanut suurvaltojen sopimaa.Stalin piti tarkalleen sovitusta kiinni.Jossitella toki aina saa.Suomen itsenäisyys ei perustunut sotilaallisiin saavutuksiin vaan NL ja Ruotsi halusivat pitää vanhan Itämaan välissään.
Minua on aina ihmetyttänyt se, että 70-luvulla olisi ollut joku ihmeellinen "sensuuri". Oltiin toki varovaisia Neuvostiliittoa kohtaan. Viralllisesti puhuttiin tietenkin jotain..
mutta..
meillä ilmestyi kommunistien Tiedonantajasta perustuslaillisten Espresseniin erilaisia lehtiä, joita oli täysin vapaata tilata. Ääriuskovaisten ja äärimmäisten kommunisteja vihaavien "vurmband" vai mikä se raamattujen viejän toimisto sijaitsi Helsingin Abrahaminkadulla. Siellä se nökötti ihan vapasti. ei siellä ketää koskaan ollut.
Kirjastosta sai jokaisen ajatussuunnan kannatajien kirjoja. itse luin Solzenitsin "vankileirien saariston" ja näitä Talven ym. kirjoja. Siellä ne olivat hyllyssä ihan vapaasti lainattavissa. Olihan toki "vankileirien saariston" kanssa jokin vääntö, kun sitä kukaan ei uskaltanut julkaista ensin.
# 9
Tämä on muuten ihan totta.
Tsekatkaa kommentteja Jussin blogissa.
Jossittele vaan rauhassa. Natsijossittelusi ei kuitenkaan saa Aatua nousemaan haudasta eikä sodan voittoa pelastettua Saksalle. Tätä ilmeisesti kuitenkin toivoisit.
Suomen poliittinen johto oli jo 1942 ymmärtänyt Saksan häviävän sodan. Viimeistään vuonna 1943 oltiin valmiita irtautumaan sodasta sopivan tilaisuuden tullen. Sopiva tilaisuus olisi ollut sellainen, että Saksa olisi riittävästi heikentynyt ja helposti karkotettavissa Pohjois-Suomesta ilman ulkomaisten joukkojen apua.
Saksalaisille Suomi oli suoraan ilmoittanut, että Suomen pysyminen sodassa Saksan rinnalla edellyttää, että Saksa omalta osaltaan pitää hallussaan Suomenlahden etelärannikkoa.
Saksalaisten ja heidän virolaisten käyriensä menestys Narvan rintamalla siis merkitsi sitä, että Suomen irtautuminen sodasta viivästyi puolella vuodella. Viron vapautumien natsimiehityksestä olisi avannut Suomelle rauhan mahdollisuuden jo keväällä 1944.
Lisää aiheesta joskus omassa blogissani.
Kiitos hyvästä jutusta.
Minulla oli mahdollisuus käydä kesäkuun alussa Narvassa ja myös Sinimäkien alueella. Sain runsaasti lisätietoja, vaikka olenkin historiaa harrastanut jo kymmeniä vuosia. En "korjaa" mitään kirjoituksessasi, kunhan vain teen omia harakanvarpaita.
- Tannerberg lienee enemmän ensimmäisen maailmansodan taistelupaikkoja miksei myös myöhemmin saksalaisen puolustusaseman kutsumanimi.
- Virolaisia miehiä, jotka eivät halunneet palvella saksalaisjohtoisissa yksiköissä, oli siirtynyt Suomeen eri tavoin esimerkiksi hiihtämällä jäitä pitkin. Heistä muodostettiin yksikkö JR 200, joka taisteli Suomen rintamalla erittäin urhoollisesti. Tässäkin ketjussa tietämättömät mollaavat näitä sankareita. He osallistuivat Viipurinlahdella niihin taistelukokonaisuuksiin, joissa lyötiin neuvostoliittolaiset maahantunkeutujat. Suomen irrottautuessa sodassa "Pohjan pojat" siirtyivät isänmaahansa ja taistelivat maahantunkijaa vastaan eliittijoukon urhoollisuudella.
- Kun kutsu tuli virolaisille nousta neuvostoliittolaista maahantunkeutujaa vastaan hämmästyttävän moni noudatti sitä. Viro mobilisoi asepalvelukseen kelpaavat miehet.
- Ehkä hieman epäselvästi on ilmaistu tuo rintaman kulku ja joukot Narvan taistelujen alkuvaiheessa. Rintamalinjahan pysyi aika pitkään Narvajoen itäpuolella. Toisekseen venäläisiä vastassa ei ollut ainoastaan saksalaisia ja virolaisia. Siellä oli melkoinen joukko ainakin hollantilaisia ja belgialaisia. Ruotsalaisiakin SS-miehiä oli mukana.
- Venäläisiä pystyttiin pidättelemään huolimatta heidän ylivoimastaan hämmästyttävän pitkään.
- Turhautuneena vastarinnasta venäläiset pommittivat Narvan murusiksi. Saman jakson puitteissa he tekivät terroripommituksia moneen kaupunkiin. Erittäin tuhoisia olivat pommitukset Tartoon ja Tallinnaan, jossa ei ollut käytännössä mitään ilmatorjuntaa.
- Taistelut jatkuivat erittäin kiivaina ja puolustajat joutuivat vetäytymään Sinimäkien tasalle. Siellä he pureutuivat puolustusasemiinsa niin, että vasta Peipsijärven eteläpuolisen rintamalinjan pettäessä Sinimäet oli jätettävä.
- Narvan ja Sinimäkien taisteluista ei Neuvostohistoria kerro juuri mitään. Se on sikäli "ymmärrettävää", että aivan valtavista tappioista huolimatta menestystä ei tullut.
- Hitler antoi käskyn, että asemat on pidettävä. Tärkein syy oli Suomen pitäminen sodassa mukana. Berliinissä ymmärrettiin, että jos Neuvostoliitto uhkaisi Suomea Virosta maihinnousulla Suomen olisi heikennettävä itärajansa puolustusta ja hävittävä sotansa Neuvostoliitolle
- Erittäin vähän esillä on myös ollut se seikka, että rintamalinjan pysäyttäminen Narvan-Sinimäen tasalle antoi saksalaisille mahdollisuuden irroittaa sekä lento-osasto Kuhlmey että rynnäkkötykkiyksikkö Kannakselle ja Viipurinlahdelle. Tämä apu oli ratkaiseva Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjunnassa.
- Jossitellaanpa eli kontrafaktualisoidaan vaikkapa: Tiedossa olevan informaation perusteella ei voi päätyä muuhun kuin, että 99.9 prosenttisella varmuudella Narva-Sinimäkien taisteluiden vuoksi Suomi on sellainen demokratia kuin on.
- Suomi olisi ilman noita taisteluja ollut osa Sosialistista Neuvostoliittoa. Kukaan ei tiedä olisiko Suomen johdossa ollut balttilaisten tyyppisiä rohkeita henkilöitä, jotka ajoivat maansa itsenäisiksi Neuvostoliiton sortuessa. Voi ihan hyvin olla, etä suomalaiset ja Suomi olisi jäänyt osaksi Venäjää. Pidän tätä vaihtoehtoa erittäin todennäköisenä (presidenttinämme Koivisto).
- Jossittelua lisää eikä niinkään ehkä, vaan varmasti. Talvisodassa olimme pysäyttäneet suuren ja mahtavan. Tämä lisäsi vihaa Suomea kohtaan. Mikäli Neuvostoliitto olisi miehittänyt koko maan kesällä 1944 seuraukset olisivat olleet hirvittävät. Jo Talvisodan aikana olivat listat valmiina niistä suojeluskuntalaisista, kapitalisteista, kulakeista, poliisijohdosta, armeijan upseereista, intelligentsian edustajista ja kommunistien poliittisista sekä muista vastustajista. Heidät olisi viety Katyniin ja tapettu siellä. Henkiinjäänet perheenjäsenet olisi kuljetettu, kuten kautta laajan Neuvostomaan tehtiin, säännönmukaisesti itään.
- Valloitukseen päättyneen jatkosotamme jälkeen kosto olisi ollut kauhea.
- Ilman Narva-Sinimäkitaisteluita Suomi olisi aivan nykyistä erilaisempi. Jos valtiojohtomme olisi käyttänyt Neuvostoliiton sortumista hyväkseen Suomi olisi kenties itsenäinen EU:n ja Naton jäsen. Maassa asuisi kuitenkin ainakin yli miljoona venäläistä ja muuta entisen Neuvostoliiton kansallisuutta. Suomalaisia olisi huomattavasti nykyistä vähemmän. Suuret ikäluokat olisivat aika pieniä, koska heidän vanhempansa sekä hekin vauvoina ja pieninä lapsina olisi siirretty pois Suomesta. Erittäin usea ellei peräti useampi ei olisi olemassa ollenkaan. Jos mies viedään Siperiaan kaivokseen ja vaimo tuhannen kilometrin päähän tukkityömaalle ei siinä suuria ikäluokkia tee.
- # 9 joosep: Älä nyt höpäjä asiasta, josta et mitään tiedä.
Virolaiset vapaaehtoiset, siis JR 200, olivat erittäin hyviä taistelijoita sekä Suomessa että Virossa.
- Mikäli Narva-Sinimäkilinja olisi pettänyt talvella tai kesällä 1944 hyvin usea meistä ei olisi olemassa. Vanhempiaan ja isovanhempiaan miettiessä käy osittain selväksi olisivatko he joutuneet stalinistisen terrorin uhriksi. Jos vastaus on, että ehkä,niin asia on varma: Sinua ei olisi olemassa. Stalinistiseen terroriin kuului elimillisesti ennustamattomuus. Täysin ilman syytä vietiin aamuyöstä joku henkilö ja sitten perään hänen perheensä eikä kukaan aavistanutkaan miksi. Juuri tässä sekä harkitsemattomassa että tietoisessa sattumanvaraisuudessa oli nerokkuus, joka pakotti koko väestön elämään jatkuvassa pelossa.
- Miten olisikaan Otto Ville Kuusisen täydellisesti Stalinille uskollinen hallinto Suomessa toiminut? Kenenkään mielikuvitus ei riitä kuvailemaan niitä julmuuksia ja törkeyksiä.
Jk1
- Minua ei olisi olemassa ilman noita taisteluja. Isäni oli nimittäin isänmaallinen suomalainen sosialidemokraatti. Se olisi riittänyt kuolemantuomioon joko niskalaukauksella Sörnäisten vankilassa tai jossakin leirillä Siperiassa.
Jk2
- Jotkut ovat nostaneet aika äläkän pronssisoturin siirrosta Tallinnassa paljon sille arvokkaampaan ja sopivampaan paikkaan.
Narvassa on virolaisten itsenäisyystaistelussa kaatuneiden hautausmaa, jonka valurautaristit neuvostoliittolaiset nyrhäsivät juuresta poikki. Virolaiset ovat kunnostaneet hautausmaan tosin ilman ristejä.
- Vuoden 1944 taisteluiden kaatuneiden hautausmaiden, esimerkiksi hollantilaisten, päälle venäläiset ovat rakentanet heille tyypillisiä siirtolapuutarhaviljelmiä ja pieniä datshoja.
Vapaassa Suomessa kaikki saavat ilmaista mielipiteensä. Ikävä kyllä on olemassa myös maita, joissa ei päde Voltairen sanonta suurinpiirtein: "Olen eri mieltä, mutta teen kaikkeni, jotta voit ilmaista oman mielipiteesi".
Tämä tuli mieleeni, kun jälleen kerran luin Petri Krohnin tekstiä:
" Viimeistään vuonna 1943 oltiin valmiita irtautumaan sodasta sopivan tilaisuuden tullen. Sopiva tilaisuus olisi ollut sellainen, että Saksa olisi riittävästi heikentynyt ja helposti karkotettavissa Pohjois-Suomesta ilman ulkomaisten joukkojen apua. Saksalaisille Suomi oli suoraan ilmoittanut, että Suomen pysyminen sodassa Saksan rinnalla edellyttää, että Saksa omalta osaltaan pitää hallussaan Suomenlahden etelärannikkoa.Saksalaisten ja heidän virolaisten käyriensä menestys Narvan rintamalla siis merkitsi sitä, että Suomen irtautuminen sodasta viivästyi puolella vuodella. Viron vapautumien natsimiehityksestä olisi avannut Suomelle rauhan mahdollisuuden jo keväällä 1944."
Hyvää tekstiä tuolta Petri Krohnilta jälleen kerran. Hän kirjoittaa usein kuin oikea ihminen. Tosin aina on safkalainen venkura mukana. Pidän siitä, että hän jopa älyttömyyksillään kuitenkin haastaa jollain tavalla, mutta vähäisellä, muut hieman ajattelemaan. Safkalaiset Bäckman, Hietanen, Lievesmaa ja kirkkoherra ovat jollain tavalla lutuisia ressukoita, joiden mielentilaa kuulisin mieluusti jonkun psykiatrin analysoivan. No siihen joukkoon kuuluu myös tämä Petri Krohn.
Asiaan:
Neuvostoliitto vaati Suomelta ehdotonta antautumista talvella 1944. Vaatimuksia tehostettiin terroripommituksilla, joissa mm. tuhoutui täysin vanhempieni asunto. Tuleva äitini säilyi hengissä talon kellarissa kuin ihmeen kautta.
Suomi ei antautunut ( Pitääkö Petri Krohn ja muut safkalaiset tätä huonona ratkaisuna?).
Kesällä 1944 taistelut jatkuivat hirvittävinä mm Kannaksella ja Ilomantsissa. Suomalaisten puolustus piti niin, että Neuvostoliitto suostui aselepoon ilman ehdotonta antautumista. Ehdot olivat tietenkin raskaat saksalaisten karkoitusta myöden.
Äitini on kertonut omasta ahdistuksestaan, kun hän oli työtovereineen kesällä 1944 Helsingin Hiekkarannalla. Kun siellä makuulla otti aurinkoa ja painoi hiekkaan päänsä tunsi outoa jyminää. Ilmeisesti Kannakselta tykistökeskitykset välittyivät peruskalliota myöden jopa Helsinkiin saakka.
Samoin hautausmaan sivussa olevat arkkupinot tuntuivat hirvittäviltä. Niistä valui visvaa maahan ja kärpäslaumat viettivät juhliaan.
Petri Krohn olet ilmeisesti nimestäsi päätellen sukua suurta. Oletko koskaan ajatellut, että sinua ei olisi olemassa ollenkaan, mikäli Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen. Sinun sukusi olisi sammunut sinun isovanhempiisi tai viimeistään sinun vanhempiisi. Minulle on selvää, että Neuvostosuomen toteutuessa 1944-45 minua ei olisi, koska isäni oli sosialidemokraatti.
Kirjoitin vastineen omaan blogiini otsikolla Sinimäen ihme ja Karjalan menetys. Lukijoiden houkuttelemiseksi suunnittelin kyllä hieman raflaavampaa otsikkoa, tyyliin Ammu aivosi pihalle!, mutta ehkä se ei sopisi tämän keskustelun sivistyneeseen tyyliin.
Erinomaista Timo Aro!
Timo Aron juttu on erinomainen ja asiantunteva. Eläkegubben kommentit ovat ansiokkaita.
Suosittelen retkeä Vaivaran kuntaan Sinimägeen. Sieltä löytyy Sinimäen taistelujen muistomerkkialue ja uusi viime kesänä avattu taistelumuseo. Myöhemmin ehkä asiasta enemmän.
Suomen-pojista
Suomessa kyllä 1950-1980 luvuilla melko tehokkaasti vaijettiin lehdistössä ja sähköisissä tiedotusvälineissä 1960-1980 Suomen jatkosodan aikaisista virolaisista vapaaehtoisista. Kirjallisuuden kautta heistä oli jonkin verran saatavissa tietoa 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Isoissa suomalaisissa sotahistorian teoksissa heistä oli kirjoitettu muiden ulkolaisten vapaaehtoisten yhteydessä. Suuren enemmistön silmään he eivät kyllä osuneet.
Myös suomalaiset veteraanijärjetöt olivat ymmärtääkseni Suomen pojista hiljaa Neuvostoliiton aikana 1990-luvulle asti.
JR 200:n muistomerkin paljastaminen Luumäellä 18.8.1991 ja seuraavan aamun änkyräkommunistien vallankaappausyritys Moskovassa muutti hetkessä tilanteen ja Suomen-pojat saivat merkittävällä tavalla julkisuutta. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 22.8.1991. Jo 7.9.1991 perustettin JR 200 Kilta ry vaalimaan virolaisten vapaaehtoisten perinnettä.
Valitettavasti muistomerkki tuli ehkä nimettyä väärin. Mm. noin 400 virolaista taisteli eri aluksilla Suomen merivoimissa. Määrä oli 10 % merivoimien taisteluvahvuudesta eli siis hyvin merkittävä. JR 200:n ja merivoimien lisäksi Suomen-poikia myös muissa joukoissa. Heitä oli mm. kaukopartiomiehinä ja tiedustelussa.
Suomen viranomaiset eivät meinnanneet oikein perässä pysyä ja heillä ei ollut muistomerkkihankkeessa mitään osaa. Takit alkoivat kääntymään osalla nopeasti, pääosalla hitaasti ja pienellä osalla ei ollenkaan. Onneksi meillä oli nuori Esko Aho pääministerinä, joka tajusi historiallisen muutoksen ja Suomen Viro-polittiikka muuttui nopeasti.
Hannu Karpon ohjelmat vauhdittivat rahankeräystä virolaisten veteraanien hyväksi ja he pääsivät aluksi Suomeen kuntoutukseen keräysvaroin.
Paavo Väyrynen ei ole ilmeisesti kääntänyt takkiaan vieläkään noin 18 vuoden jälkeen. Hän ilmeisesti yritti jarruttaa Viron uuden itsenäisyyden tunnustamista yms. Eilisessä Suomi-Areenassa Porissa kävi ilmi, että Paavo haluaisi palauttaa Suomen puolueettomuuspolitiikan. Mitähän se toteutuessaan merkitsisi Suomen Viro-polittikan kannalta, kun Virolla ja Venäjällä on suhteissaan vaikeuksia?
# 9 Joosepin kommentti on asiaton ja paikkansa pitämätön.
# 19. Petri Krohn on todellinen satusetä ja hänen juttunsa on täyttä safkaa. Mistä tälläinen joukkio on tipahtanut keskellemme?
20 #
Matkaa Vaivaran Sinimägeen voi todella suositella. Paikasta on tullut eurooppalaisten uusnatsien ja vähän vanhempienkin pyhiinvaelluspaikka. Joskus on jokakesäinen juhlameno hirvittänyt Viron riigiäkin, muun muassa ruotsalaisia uusnatseja on käännytetty takaisin Ruotsiin jo Tallinnan satamassa.
Don Q.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 21 kommenttia