Onko Uruguayn tie Suomen tie?
”Suomessa on pian elintaso, johon suomalaisilla ei ole varaa”. Raaseporin kaupunginjohtaja Mårten Johansson kiteyttää yhdeksällä sanalla kuntatalouden talouskurimuksen syvimmän olemuksen.
Maamme 348 kuntaa etsivät, kenties muutamaa hassua poikkeusta lukuun ottamatta, epätoivoisesti niin säästökohteita kuin keinoja tulopohjan laajennukseen. Menojen leikkaamisresepti sisältää periaatteessa useita lääkkeitä, mutta yksi jos toinen kunta näyttävät päätyvät joko henkilöstölomautuksiin tai juustohöylään. Tulopohjaa laajennetaan ensisijaisesti veroja ja palvelumaksuja korottamalla.
Kunnallisalan kehittämissäätiön (www.kaks.fi) löytyy opettavainen säästölista. Luetteloon on kerätty 58 kunnan talousjohtajan ”pöytälaatikkolista” säästökohteista.
Luettelo on näkökulmasta riippuen joko terveellistä tai sairasta luettavaa.
Listalta löytyy tuttuja isoja säästökohteita. Tiivistettynä homma menee näin.
Lomautuksia toteutetaan ja lomarahoja vaihdetaan vapaaksi siellä missä OAJ tai Tehy ovat heikkoja. Kuntalisiä karsitaan. Ostopalveluja vähennetään. Osastoja suljetaan ja sulutetaan. Katujen päällystystöitä siirretään. Kiinteistöjen korjauksia lykätään. Palveluja keskitetään. Johto tekee viikon tai kaksi työtä palkatta.
Joukkoon mahtuu lisäksi absurdin härskejä ”säästöjä”. Esimerkiksi Vantaan kaupunki sammuttaa vuoroviikoin joka toisen ulkovalon ja ottaa pehmeän leivän pois koululaisilta. Useat kunnat ovat luopuneet kouluissa lasten jälkiruuasta. Vastaavia tapauksia todennäköisesti riittää. Palautetta otetaan ilomielin vastaan kunnista typerimmistä "säästökohteista".
Kaksi pientä, yksittäistä ja irrallista esimerkkiä syksyltä 2009 kertovat karusti kehityksen suunnasta.
Ensimmäinen esimerkki liittyy alussa mainittuun Raaseporiin. Kaupunginjohtaja Johansson esitti muutama viikko sitten kaupungin työntekijöiden palkanalennusta, lomarahoista luopumista ja lomarahojen vaihtamista vapaaksi. Rajun säästöohjelmaehdotuksen tavoitteena oli, että kaikki Raaseporin työntekijät tinkisivät vapaaehtoisesti neljä prosenttia kokonaispalkkakustannuksistaan. Kenellekään ei liene yllätys, että henkilöstöjärjestöt tyrmäsivät kaupunginjohtajan esityksen.
Kysymys kuulu yleistäen ja laajemmin, pitääkö kaupungin työntekijöiden tinkiä eduistaan kaupungin edun vuoksi vai onko reilumpaa korottaa tasapuolisesti kaikkien kaupunkilaisten veroja? Siinäpä kysymys, joka nousee takuuvarmasti yhä useammassa kunnassa kipeän keskustelun kohteeksi.
Lopputulos on Raaseporin tapauksessa se, että kaupungin veroprosentti noussee oletettavasti ensi vuonna 21:een, tai pahimmassa tapauksessa uuteen Suomen ennätykseen eli 22:een. Tämäkö on yhden jos toisenkin kunnan tie tulevina vuosina?
Toinen kuvaava esimerkki Ulvilan kaupungissa toimivasta Satmatic Oy:stä. Yrityksen toimitusjohtaja esittää Satakunnan Kansan verkkosivuilla (22.10), että kaikkien työssäkäyvien suomalaisten pitäisi laman voittamisen nimissä laskea palkkojaan 30 prosentilla. Lisäksi kaikkien on hänen mukaansa tehtävä lujasti töitä ilman turhiin työaikoihin tuijottamista.
Nämä kaksi esimerkkiä kertovat koruttomasti missä mennään tällä hetkellä ja mihin ollaan menossa. Kovin ihmeellisiä ennustajanlahjoja ei tarvita sen toteamiseen, että vastaavat puheet ja näkemykset tulevat yleistymään.
Palaan vielä Johanssonin oraakkelimaisiin sanoihin: ”Suomessa on pian elintaso, johon suomalaisilla ei ole enää varaa”.
En voi olla muistamatta tässä yhteydessä etelä-amerikkalaista valtiota nimeltä Uruguay. Kyse oli maasta, jonka sanottiin 1920-1930-luvulla olleen maailman ensimmäinen hyvinvointivaltio, "Amerikan Sveitsi". Tänään Uruguay on jotain aivan muuta!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Sairaanhoidossa on pakko alkaa priorisoida, eli toisin sanoen toiset hoidetaan paremmin kuin toiset (esim. dementit vanhukset). Tähän saakka poliitikot ovat sen kieltäneet. Millään muulla keinolla ei väestön vanhetessa voida kustannuksia alentaa.
Jos kansa ei tätä hyväksy, maksakoot nurisematta korkeita veroja.
Se on vaan niin verotuksen kanssa, että jos tienaat esim. 1600 e brutto/ kk ja maksat siitä korotettuja veroja tai jos tienaat esim. 5500 e brutto/kk ja maksat siitä korotettuja veroja niin ero on huikea.
Jos on pääasiassa pääomatuloja, verojen korotus ei tunnu juuri missään.
Tai 30% palkanalennus em. esimerkkipalkoissa...onhan siinä eroa ruokakaupassa asioidessa.
Pääomaverotuksen muutos 1990-luvulla (Lipponen, sdp) on osasyyllinen ylen suuriin priorisointitarpeisiin tänä päivänä.
Mutta, maksan mieluusti veroja, korotettujakin, (ja oma prosenttini se taas nousikin viimeisimmän veronkevennyksen myötä, olenhan pienituloinen) JOS se takaa vanhuksille säädyllisen loppuelämän/hoidon.
Takaako se? Epäilen.
Julkista sektoria, eritoten kuntapuolta on rationalisoitava voimakkaasti, ei ole myöskään varaa 350 kuntaan päällekkäisorganisaatioilla, tehtävät on halllinnoitava rationaalisesti järkevissä yksiköissä.
1 kunta = vanha lääni.
Silloin ennen vanhaan hyvään kunnon aikaan kun pyrittiin ns. sitouttamaan henkilökunta yhteiseen rintamaan, tarjottiin sille ns. optioita.
Nyt yritysten yhteiskuntavastuu on kehittynyt siihen porvarilliseen kiehumispisteeseen että henkilökunnalta voi ja täytyy vaatia myönnytyksiä tarjoamatta mitään vastapainoksi.
Allekirjoittanut takaa ja alleviivaa että palkasta voi yhden kolmasosan maksaa yrityksen osakkeina nykyisellä kurssilla, tai jopa optiona lievällä nousu odotuksella varustettuna.
Ensi Uruguay, sitten vaikka Somalia. Mutta ilman auringonpaistetta tietenkin.
Helsingin kaupunki ja HUS ovat esimerkkejä byrokraattisista hirviöistä, joissa hallinto maksaa enemmän kuin varsinainen substanssi toiminta.
Suomen ongelmia ovat mm. liian korkea palkkataso hierarkian keski-ja ylätsoilla sekä julkisen sektorin liian suuri koko kansantalouden kantokykyyn verrattuna.
Blogi herättää kriisitietoutta,mikä on hyvä avaus.
Uruguayn? Ehkä jotain vielä oudompaa :) Suomessa toteutetaan Zimbabwen talousmallia niin kunnissa, kuin hallitustasollakin(toki EU käskee siihen).
"Kapitalisimi yhdistää Kataista ja Mugabea
Suomessahan ollaan hiljalleen uudistelemassa oikeistohallituksen toimesta omistuksia (ne myydään) ja yksityistämässä lähes kaikki palvelut, Zimbabwessa samat uudistukset tehtiin jo 80-luvun lopulla, valtionyhtiöt myytiin ja kaikki mahdollinen yksityistettiin, myöhemmin julkiset terveyspalvelut ajettiin alas ja suurin osa julkisista terveysasemista suljettiin, nyt siellä sitten pitäisi olla vähintään fantastista…"
http://saramo.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/01/sosialismi-yhdistaa-kataist...
Vihreät ovat osaltaan vastuussa tästä hyvinvointiyhteiskunnan romahduksesta tolkuttomilla teollisuuden alasajo-hankkeillaan ympäristönsuojelun nimissä. Verotulot vähenee ja velka kasvaa. Vaikka Suomi sammuttaisi sähköt kokonaan, sillä ei mihinkään maailmanlaajuiseen "ilmastonmuutokseen" olisi yhtään mitään vaikutusta. Ja sitten tietysti vihreiden suosikki humanitaarinen maahanmuutto, jossa piikki on aina auki. Tosiasiassa lähes jokainen humanitaarinen tulija syö suomalaisten vanhuksien, lasten ja vähäosaisten pöydästä. Kebab-kioskeilla Suomi uuteen nousuun...
joka kunnassa käyttöön omat keittiöt ja henkilökunta.Leivät voi peipoa itse,marjat lähimetsistä,lihat lähituottajilta.Samalla pääsee ylipainosta ja vastustuskyky ja jaksaminen lisääntyy.Ei kannata valittaa.Uusia päätöksiä rohkeasti kehiin.Sen vaaleen leivän voi lapsikullat mussuttaa kotosalla jos siihen varaa ja tarve.
Blokin kirjoittaja on oikeassa. Oikein huonolla tuurilla muuttuu koko Eurooppa yhdeksi jättimäíseksi Argentiinaksi tai Urugyaiksi. Molemmat maat olivat eturivin valtioita 80 vuotta sitten, mitä elintasoon tulee. Noin 25 seuraavaa vuotta tulee näyttämään, suuntaan ollaan menossa. Suomen suhteen voimme jo sanoa, että olemme jo aika pitkällä menossa kohti Urugyan tiellä.
Ruotsalainen naiskansantaloustieteilijä esitti artikkelissaan hyvin perustellen, että pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat hyvin lyhytaikainen episodi taloushistoriassa. Hän ei silloin edes tiennyt, että on olemassa nykyistä petokapitalismin aiheuttamaa lamaa. Uruguain tie on meidän tiemme tai vielä pahempi.
Suomalaisten elintaso putoaa täysin romahdusmaisesti. Tämän maan hyvinvointi on rakennettu viennin varaan. Mitä meillä on vietävää nyt ja tulevaisuudessa?
Vihreät tekevät parhaansa keksimällä erilaisia rajoituksia ja löytämällä uusia menoeriä yhteiskunnalle. Tuloista ei ole tietoakaan. Erilaisten tukitoimenpiteiden avulla Suomen pitää pelastaa maapallo lisäämällä esim. tuettua tuulivoimaa. Mutta mistä rahat?
Idealistit, kuten Satu Hassi aiheuttavat suunnatonta haittaa:
Ollessaan ympäristöministerinä Satu Hassi vei läpi mm uskomattoman hölmöt lait:
- Ulkomaalaisten oikeus ostaa maata Suomesta. Oikeutta ei siis rajattu EU-maihin. Niinpä venäläiset ostavat nyt pikkuhiljaa Suomea tontti kerrallaan.
- Vaatimus rakentaa haja-asutusalueille erilaisia jätteiden käsittelyjärjestelmiä on aivan mieletön. Mökin mummot maksavat poskettomia summia tyhjästä. Vesistöjen saastumiseen näillä miljardeilla ei vaikuteta yhtään. Varsinainen kuormitushan syntyy maataloudesta.
Vihreät ja erityisesti ministeri Satu Hassi jää Suomen historiaan yhtenä maan hirvittävimmistä erehdyksistä.
Elisabeth Langby hahmotteli kirjassaan Vinter i välfärdslandet Uruguayn ja Argentiinan esimerkkien mukaista kehityskulkua, jossa pohjoismaisen sosiaalisektorin paisuminen yli äyräidensä johtaa yhteiskunnan rahoituspohjan romahtamiseen, poliittiseen kriisiin ja demokratian häviöön. Muutos ei ole tapahtunut niin nopeasti kuin Langby ennusti, mutta sen takia ei vielä kannata jättää varoitusta huomiotta.
Urugualainen aforismi Suomeen sovellutettuna:
"Lähtiessään Vanhanen sammuttaa maasta valot."
Meillä on jo elintaso, johon meillä ei ole varaa.
Perinteisellä vihreällä politiikalla nykyisiin ongelmiin tuskin löytyy ratkaisua. Jos löyttyy, niin kuulisin ne mielelläni.
Tällä hetkellä Suomi ikäänkuin ajelehtii ajopuuna aallokossa ilman selvää johtajaa.
Esimerkki tältä päivältä. Puolustusministerin mukaan Suomessa ei ole vielä arvioitu sitä, mitä Lissabonin sopimus merkitsee turvallisuuspolitiikan toteutuksen osalta. Sopimus on kuitenkin jo Suomenkin osalta hyväksytty.
Haloo! Mitä presidentti ja valtioneuvosto oikein touhuavat?
Jos maan talouden hoito on yhtä heikkoa, niin voidaan päätyä mihinkä vaan.
Kuinkahan moni huomaa että vanhustenhoidon todellinen kustannusongelma on terveesti elävät naiset. Vanhustenhoitolaitoksissa vain 1/5 potilaista on miehiä. Miehet epäterveine elämäntapoineen kuolevat aikanaan. Olen itse tuntenut hyvin harvoja yli 75 vuotiaaksi eläneitä miehiä. Jospa yhteiskunnassa lopetettaisiin hössötys terveistä elämäntavoista, niin saataisiin säästöjä syntymään.

Kommentoi 16 kommenttia