Timo Aro Kirjoituksia ja kommentteja tuulimyllyjä vastaan

"Miehellä, jolla on iso vasara, jokainen ongelma on naulan näköinen"

Otsikon sananlasku palauttaa aina mieleen niin sanottujen pakolais- ja maahanmuuttokriitiikoiden aika ajoin hysteeriksiksi käyvät kannanotot ja näkemykset maahanmuuttopolitiikasta. Näiden vastapainoksi haluan vuoksi välittää ison kiitoksen RKP:lle ja Vasemmistoliitolle ryhdikkäästä, humaanista ja oikea-aikaisesta kannanotosta. Molemmat puolueet ilmoittivat tuoreessa STT:n kyselyssä kannattavansa kiintiöpakolaisten määrän nostamista noin tuhanteen per vuosi. Määrä ylittäisi kolmanneksella nykyisen kiintiön (750).

RKP:n ja Vasemmistoliiton ulostulo oli pelkästään symbolisena eleenä arvokas ja tarpeellisempi kuin pitkään aikaan. Eduskuntapuolueista ainoastaan perussuomalaiset –yllätys yllätys- halusivat laskea kiintiötä jopa nykyistäkin alhaisemmaksi.

Jatkossa tarvitaan uusia vastaavia ulostuloja muilta vastuullisilta puolueilta vastapainoksi maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin perustuvalle mörköpolitiikalle.

Maahanmuutto, maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat liian arvokas asia jätettäväksi esimerkiksi NUIVA-manifestin kaltaisten maahanmuuttohysteriaa lietsovien korkeiden veisuiden varaan.

Ymmärrän nostalgian ja menneen maailman ihannoinnin väkevänä tunnetilana, mutta Suomi ei vaan yksinkertaisesti voi perustaa maahanmuuttopolitiikkaansa enää monokulttuurisuuden varaan 2010-luvulla. En osaa edes kuvitella huonompaa lähtökohtaa maahanmuutto- tai pakolaispolitiikalle kuin sen, että maalaisimme itsemme vapaaehtoisesti nurkkaan manifestin laatijoiden tavoin.

Kiintiöpakolaisten määrän nostaminen tuhanteen ei muuttaisi käytännössä juuri mitään nykyiseen verrattuna: määrällisenä ja taloudellisena ilmiönä kyse on totaalisen marginaalisesta asiasta valtiontalouden näkökulmasta, mutta humaanina ja moraalisena eleenä se olisi äärimmäisen kunnioitettava. Suomi on jo nyt UNHCR:n tilastoissa yksi eniten kiintiöpakolaisia vastaanottavista maista suhteessa väkilukuun. Tämä on yksi harvoista kansainvälistä vastuullisuutta kuvaavista ”hyvyystilastoista”, joista voi ja kannattaa jokaisen suomalainen olla ylpeä samalla tavoin kuin esimerkiksi PISA-testeistä.

Kiintiöpakolaisten määrän nostaminen tuhanteen olisi baltiarallaa niin ”hurjan paljon” kuin 0,01 prosenttia Suomen väkiluvusta!

En pysty millään ilveellä näkemään näin pientä kiintiöpakolaisten joukkoa sellaisena absoluuttisena pahana tai mörkönä, joka veisi meiltä kantasuomalaisilta työpaikat, asunnot, toimeentulon, kulttuurin ja aiheuttaisi kaikenlaista peruuttamatonta pahaa! Ymmärrän toki hyvin, että joillakin saattaa olla kiusaus yrittää ampua kärpästä tykillä, mutta ehkä kiintiöpakolaiset eivät kuitenkaan ole paras mahdollinen kohde millään kuviteltavissa olevalla mittarilla.

Olen kuitenkin täsmälleen samaa mieltä siitä esimerkiksi NUIVA-manifestin laatijoiden kanssa yhdestä asiasta. Heidän mukaansa ”kiintiöpakolaisten määrä on sopeutettava yleiseen taloudelliseen kehitykseen”.

Juuri näin, ehdottomasti!

En voisi olla enempää samaa mieltä. Suomella jos jollakin on taloudellisia lihaksia ottaa vastaan merkittävästi enemmän kiintiöpakolaisia kuin 750 tai 1 000.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Onhan tässä muitakin ongelmia kuin vain määrä. Esim. Tanska:
"Ajan myötä olemme oppineet, että käytännössä ongelmia ei ole juuri muiden kuin muslimien kanssa. Heidän kanssaan ongelmia sitten riittääkin"
http://www.kaleva.fi/plus/juttu715984_page0.htm

#1
Kiitos linkistä!
Vuonna 2009 Suomeen tulleet kiintiöpakolaiset olivat pääsääntöisesti kolmesta maasta: Irakista, Kongosta ja Burmasta. Muslimien osuus kaikista kiintiöpakolaisista arviolta noin puolet.

Olipas harvinaisen tyhmä kirjoitus.
"
Suomella jos jollakin on taloudellisia lihaksia ottaa vastaan merkittävästi enemmän kiintiöpakolaisia kuin 750 tai 1 000.
"
Valtio ottaa velkaa 10mrd€ vuodessa ja vanhuksille ei riitä päivässä yhtä vaippaa enempää. Jotkut vanhukset eivät ole käyneet ulkona vuosiin henkilökunnan puutteen vuoksi. Joka paikasta säästetään. Työssä käyvät ovat jo nyt jaksamisena rajoilla ainaisten säästö- ja tehostuspaineiden alla. Ja julkiselta alalta elantosan pummaava Timo Aro se vain ottaisi lisää pakolaisia. Tietämättä edes, että mitä yksi kiintiöpakolainen tulee kustantamaan Suomelle vuodessa. Ei voi tietää, kun edes asianomainen ministeri ei sitä tiedä.

Ihme että Suomessa,ei keskustella siitä kuka tänne parhaiten sopeutuu. Islamilaiset eivät sopeudu mihinkään,ei ihme että Tanska rajoittaa muslimien maahan-pääsyä. Jos täällä käytäisiin Tanskan tyyppistä keskustelua vihreät olisi etupäässä huutamassa rasistiksi,ja vaatimassa jopa oikeuteen vrt. Halla-aho.

Vihreillä on muuten iso vasara ilmastonmuutoksen suhteen, vaikka mitään ihmisestä johtuvaa ilmaston-muutosta ei tapahdukaan...ilmaston vaihtelua on ollut kautta vuosisatojen.

#3
Hoh-hoijaa...eli tämä teikäläisen älykäs kehäpäätelmä oli siis se, että se megalomaaninen rahasumma, joka menee vuosittain kiintiöpakolaisiin, on suoraan suomalaisilta vanhuksilta ja työssäkäyviltä pois? Voi, kun kaikki asiat olisivatkin näin yksinkertaisia poikki ja pinoon -tyylillä!

#4
Eki on oikeassa siinä, että tanskalaisilla on hieman enemmän kokemusta maahanmuutosta ja maahanmuuttajista kuin meillä. Tanskan kokemuksia kannattaa siinä mielessä kuulla herkällä korvalla. Perspektiiviä riittää toisin kuin vielä meillä.

Mitä tulee ilmastomuutokseen, se lienee toisen tarinan paikka.

Hyvä Timo.

Siitä kannattaa ottaa, jolla on vähiten haittavaikutusta Suomen BKT:n kannalta.

Kerrannaisvaikutuksilla mitattuna 1 miljardi pois kehitysavusta on vähemmän haitallista, kuin juustohöyläys tiemäärärahoista, sosiaali- ja terveysministeriöltä, puolustusmäärärahoista jne.

Vaihtoehtoiskustannus lienee sinulle tuttu käsite? Se on se toiseksi paras vaihtoehto.

Esitetään asia toisin: 250 pakolaista lisää Suomeen vuosittain vai 25 hoitajaa palkataan lisää suomalaisiin vanhainkoteihin vuosittain.

Koska esimerkissäni kumpaakaan ei voi saada samanaikaisesti, niin kumman sinä valitsisit?

ps. kokonaisveroastetta ei voi nostaa yli 100%:n

Taas on turhat valtiotieteilijät vauhdissa.

Sanon tämän vielä kerran, ei maahanmuutto ole tämä kysymys, vaan tuleva maastamuutto.

Mutta ei tätä valtiotieteilijät tajua.

Jos suomen taloudellisia lihaksia katsotaan niin tällä hetkellä tilanne on se että nykyisetkin maassa olevat pakolaiset ynnä muu vastaava porukka tulis mitä pikemmin kärrätä läntisen rapakon rantaan ja eiköhän valtiolla ole vielä sen verran luottoa kiinan suuntaan että saatais joltain veneen rakentajalta muutamia kymmeniä kirkkoveneitä airoineen,ja eikun reipasta soututahtia kohti parempia maita.Ja me köyhät suomalaiset voitas rannalta vähän surumielisesti huivia tahi nästyykiä perään heilutella ja herkemmät vois kyyneleenkin silmästään tirauttaa,itsekukin syystään.Perkele kun me tavalliset suomalaiset ollaan nykyisin niin köyhiä että kävellessä me jo nitistään,eli ei mitään uutta tahi lisäsakkia rasitteeksi omat asiat ensin kuntoon ja vielä pitää ne kunnossa parikymmentä vuotta ja sitten katsoa pystytäänkö jelppaan ketään mutta tuskin pystytään,epäilen

#7
Näin se epäilemättä on...taloustieteellisestä näkökulmasta. Vaihtoehtoiskustannus on käyttökelpoinen menetelmä valintatilanteissa, kun voidaan tehdä aitoja valintoja asioiden tai vaikkapa hyödykkeiden suhteen. Jonkin verran vierastan lähtökohtaisesti suoraa soveltamista ihmisiin, jos ajatus on se, että kaikki (kiintiö)pakolaiset ovat luonnonlain kaltaisesti tuomittu vain ja ainoastaan kulueriksi. Näin asia ei käsittääkseni ole.

#8
Hyvä näkökulma!
Tarkennatko vähän mitä tarkoitat? Koulutettujen aivovientiä vai jotain muuta?

Ei-länsimaiset maahanmuuttajat ovat myllynkivi Tanskan taloudelle, sanoo Tanskan kansanpuolue kesäkokouksessaan Vejlessa. Puolueen mukaan ei-länsimaiset maahanmuuttajat ovat taakka yhteiskunnalle, koska he päätyvät joko sosiaaliavustettaviksi tai vankilaan. Erityisesti naiset tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Maahanmuuttajille myönnetään usein varhaiseläke heidän työmarkkinoille sopeutumattomuutensa tähden. 11,4 % työikäisistä maahanmuuttajista on saanut varhaiseläkkeen, vastaava luku tanskalaisilla on 6,6. Erityislääkäreitä he käyttävät kaksinkertaisesti niin usein kuin tanskalaiset. Jokaista kymmentä tanskalaisen lääkärikäyntiä vastaa 12,8 maahanmuuttajan lääkärikäyntiä. Nettokustannus tanskalaisesta yhteiskunnalle on 0,7 milj. kruunua, maahanmuuttajasta 1 milj. kruunua ja maahanmuuttajan jälkeläisestä 1,6 milj. kruunua. Fakta on, että ei-länsimaiset maahanmuuttajat ovat melkoinen taakka yhteiskunnalle. (Jyllands Posten 6.8.2010).

#9
Joo, eiköhän tässä tullut tiivistettynä iki-DEMARIN omin sanoin se Heinäluoman maahanmuuttolinja eli "maassa maan tavalla" tai...

#6. No kuunnellaanko meillä herkällä korvalla? Entä humanitäärinen maahanmuutto? Eikö kokemukset Ruotsi-Tanska-Norja-Hollanti-Belgia-Saksa-Ranska jne..kerro Sinulle mitään mihin olemme menossa. Kyseessä on tulevien sukupolvien asiasta. Nyt tehdyistä virheistä ei päästä eroon tulevaisuudessa jos ja kun ne realisoituvat kuten edellä mainitsemissani maissa. Voitko olla varma että Suomemme säästyy keskieurooppalaisilta ongelmilta. Kerro miten voisi säästyä. Jos et pysty aukottomasti kertomaan niin ole hiljaa.

Timo, ei tämä tilanne vaadi suurta matemaattista laskukykyä. Hallintoa ei karsita, ja ns elvytys on ollut pääsääntöisesti olemassa olevan rakenteen elossapitoa, vaikkakin työmaita on todella tullut kaikkialle, mutta työpaikkoja ei ole yhtään, vaan senkin kerman on kerännyt ulkomaan firmat ja harmaa työvoima.

Arvonlisävero tullaan nostamaan lähitulevaisuudessa 25 % ja rehellinen suomalainen firma ei pärjää kilpailussa urakoista ulkomaan kilpailulle.

Aika synkät on oikeasti näkymät. Mutta ei se mitään, otetaan päämärkänä velkaa, jota väitetään elvytykseksi. Kyllä eräät pärjää, ei siinä mitään, ja hyvin pärjääkin. Mutta jokainen järkevä veronmaksaja joka tekee tulosta kapitalistille, tulisi ainakin pohtia, minne lähteä. Niin ne yrityksetkin tekee.

#14
"Voitko olla varma että Suomemme säästyy keskieurooppalaisilta ongelmilta."

En. Kukaan ei voi olla. Tarkoitin "herkällä korvalla" sitä, että mainitsemissasi maissa on hyllymetreittäin tutkimus- ja kokemusperäistä tietoa mm. humanitäärisestä maahanmuutosta. Meidän täytyisi täällä pystyä sen perusteella objektiviisesti päätellä ja tehdä johtopäätöksiä, mitä kannattaa tehdä ja mitä välttää, mitkä toimenpiteet ovat vaikuttavia ja mitkä eivät jne. Tämä kaikki pitäisi lisäksi pystyä soveltamaan meidän oloihin ja tarpeisiin. Ei kai yksikään maa lähtökohtaisesti pyri toistamaan toisten virheitä ja huonoa politiikkaa, vaan päinvastoin soveltamaan ja oppimaan muiden kokemuksista/tuloksista. Sinisilmäistä, ehkä, mutta en pysty näkemään minkäänlaisena luonnonlakina tai lähtökohtana epäonnistumista.

#15
Jeps, tuosta elvytys- ja velkavetoisesta nykytilasta olen samaa mieltä. Ongelma. Iso ongelma tulevaisuutta ajatellen.

#12
Selkeitä ja aukottomia lukuja. Vaikea on niitä vastaan argumentoida. Todennäköisesti suhdeluku kantaväestön ja muiden välillä on samansuuntainen meillä niin kuin muissakin länsimaissa.
Tosin tämänkaltaisen vertailun ongelmana on se, että kantaväestön ja tulijoiden lähtökohtatilanne poikkeaaa niin merkittävästi toisistaan

#16. Jos et ole varma kysy tietävämmiltä. Voin kertoa Sinulle reaalitotuuksia asiasta jos haluat tietää.Jos asiasta on hyllymetrittäin 'tutkimusta' niin miksei tuloksia hyödynnetä Suomessamme. Vastauksesi kuuluu sarjaan 'puppusanageneraattori' ; paljon tekstiä,jutussa ei kuitenkaan 'sielua'. Edelleen sanon jos aivoissasi ei ole tässä asiassa enempää liikettä niin ole hiljaa..Tämä nyt oli tietysti ikävästi sanottu ja pyydän anteeksi sanontaani näin heti nyt ettet pahoita mieltäsi...

#16. Väität ettei kukaan voi olla..Olet väärässä moni lisäkseni tietää kuinka asiat tulee menemään. Miksi väität ettei 'kukaan voi tietää'. Esimerkit kaikissa mainitsemissani maissa kertovat tylyä totuutta. Tässä asiassa tulee mieleen silloisen kansanedustajan ja SKPn kantavan voiman Hertta Kuusisen lausuma eduskunnassa kun kommunistit saivat 1948 vallan Tsekkosslovakiassa. 'Tsekkosslovakian tie tulee olemaan meidänkin tiemme'. Onneksi ei totetunut. Nyt näyttää siltä että 'Ruotsin tie tulee olemaan meidänkin tiemme'. Nyt ero on vain siinä että 1948 ¨vaaran vuosina' poliittinen uhka oli manipuloitu ulkoa päin. Nyt samanlaista ulkoatulevaa uhkaa ajat Suomeemme uusi sukupolvi 'hyödyllyllisiä idiootteja'..Äänekås joukkoa stallareitten pentuja jotka ovat tehneet pesän etupäässä vihreisiin mutta vaikuttavat myö muuallaki...

Eihän tässä muusta ole kyse, kuin että pakolaiskeskukset ja maahanmuuttovirasto kieltäytyvät kertomaan kuluistaan. Myös asiaa hallinnoiva ministeri.
Jos väärässä olen, oikaiskaa.

"En pysty millään ilveellä näkemään näin pientä kiintiöpakolaisten joukkoa sellaisena absoluuttisena pahana tai mörkönä, joka veisi meiltä kantasuomalaisilta työpaikat, asunnot, toimeentulon, kulttuurin ja aiheuttaisi En pysty millään ilveellä näkemään näin pientä kiintiöpakolaisten joukkoa sellaisena absoluuttisena pahana tai mörkönä, joka veisi meiltä kantasuomalaisilta työpaikat, asunnot, toimeentulon, kulttuurin ja aiheuttaisi kaikenlaista peruuttamatonta pahaa!

En minäkään. Mutta entä tilanne, jossa ns. maahanmuuttajat vastaavat 62 % kaikesta sosiaaliturvasta - kuten Ruotsissa. Entä (seksuaali)rikollisuustilastoista - kuten Norjassa. Ei tosin saletin varmasti koske ainakaan sinua - eikä minua.

Miten Ranskassa, jossa on useampi sata aluetta, joihin ei kantaväestöllä ole mitään asiaa? Ei poliisilla, ei taksilla, ei palolaitoksella. Minusta nämä nyt vaan europpaa kiertäneenä ovat juuri ihmettelemääsi : "aiheuttaisi kaikenlaista peruuttamatonta pahaa!"

Minusta se nyt vaan aiheuttaa ja olen havainnut, että paha on peruuttamatonta ja se on aivan hirveätä.Molemmin puolin.

""Hoh-hoijaa…eli tämä teikäläisen älykäs kehäpäätelmä oli siis se, että se megalomaaninen rahasumma, joka menee vuosittain kiintiöpakolaisiin, on suoraan suomalaisilta vanhuksilta ja työssäkäyviltä pois? Voi, kun kaikki asiat olisivatkin näin yksinkertaisia poikki ja pinoon -tyylillä! ""

Öh.?

Mistä se raha sitten otetaan? KAIKKI yhteiskunnan rahat on otettu työssäkäyviltä ja vanhukset elävät yhdellä vaipalla päivässä. Taikaseinä kummittelee taas yhden vihertintin ajattelussa.

Vanhuksiin ei lauiteta rahaa, koska nämä katsotaan taakaksi. Somaleihin ja muihin laitetaan rahaa, koska näiltä odotetaan maksua takaisin. Käytännössä katsoen tuota maksua ei tule takaisin ja somalit jää MYÖS suomessa pysyvästi tukien varaan, joita nämä nostavatkin YHTÄAIKAA sekä suomesta että ruotsista että norjasta ja jos on oikein ahkera somali ollut niin tuloja virtaa myös tanskasta että englannista että ranskasta. Koska mistä viranomaiset tietää kenelle ne rahaa antaa, kun passit on kadonneet aikoja sitten ja viranomaiset on oikein kehoittaneet hukkamaan passinsa.

Monikulttuurisuus ON rikkaus jos on siellä vastaanottavassa päässä: joko valtiojohtoisessa ihmiskaupassa yhtenä renkinä tai sitten itse toimii kauppatavarana.

"Kiintiöpakolaisten määrän nostaminen tuhanteen ei muuttaisi käytännössä juuri mitään nykyiseen verrattuna: määrällisenä ja taloudellisena ilmiönä kyse on totaalisen marginaalisesta asiasta valtiontalouden näkökulmasta, mutta humaanina ja moraalisena eleenä se olisi äärimmäisen kunnioitettava."

Kiintiöpakolaiset ovat pieni ongelma. Suurempi ongelma on humanitäärisen suojelun piiriin kuuluvat jotka eivät ole pakolaisia mutta joiden määrä on huomattavasti suurempi.

Tietysti Timo Arokin tietää tämän mutta sekoittaa käsitteitä tahallaan luodakseen vihreän savuverhon. Suomella olisi toki rahkeita ottaa enemmän kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia jos emme ottaisi sitä valtavaa määrää ihmisiä toissijaisen suojelun perusteella.

Vihreät oli aikoinaan ihan järkevä jengi kun ne ajoi luonnon suojelun kannalta tärkeitä juttuja ja luonnonmukaisuutta,mutta nyt ne on täysin unohtanu ideaalisen ja poliittisen lähtö kotinsa.Nyt kannatetaan vain täysin luonnottomuutta homo ja lesbo suhteista meuhkataan kuin se olisi luonnollista ja luonnonmukaista, ja toinen juttu halutaan rahdata tänne arktiselle alueelle afrikasta jotain muka suojelun tarpeessa olevaa porukkaa loisimaan,ja elämään suomalaisten työn tuloksilla.Vihreiden alkuperäisessä ajatusmailmassahan oli että joka ei pärjää se kuolee pois, se on sitä luonnonmukaisuutta,luonnossahan käy näin edelleen,suomen nykyvihreät eivät ole mailman pelastajia,eli suutari pysyköön lestissään,ja karkottakaa nuo hötöt päästänne,niin voitte toimia suomalaisen luonnon ja ihmisten puolesta.

Käyttäjän simomakela kuva

Niin, raha on aina halpaa, kun pakolaisista on kysymys.

Käyttäjän marmesrob kuva

TA:"Ymmärrän nostalgian ja menneen maailman ihannoinnin väkevänä tunnetilana, mutta Suomi ei vaan yksinkertaisesti voi perustaa maahanmuuttopolitiikkaansa enää monokulttuurisuuden varaan 2010-luvulla. En osaa edes kuvitella huonompaa lähtökohtaa maahanmuutto- tai pakolaispolitiikalle kuin sen, että maalaisimme itsemme vapaaehtoisesti nurkkaan manifestin laatijoiden tavoin."

Ymmärrän myös Vihreiden naivin, osin märkäunisen maailman halaamisen, mutta tämä ns. monokultuurilla pelottelu tai siihen vetoaminen on jo niin passe kuin olla voi.

Kyllä suomalaisille, jopa Kasvin mainitsemille viipurilaisille jo, on selvää että Suomessa on ollut erilaisia vähemmistöjä, niin kielellisiä kuin uskonnollisia, itsenäisyyden alusta asti. Kyse lienee enemmänkin siitä mitä me nyt tarkoitamme ja mihin pyrimme kansakunnan kannalta tuolla ns. monikulttuurilta.

Blogin kirjoittajan asemassa sopii kyllä kannattaa valtion ja kuntien menojen kasvattamista. Palkka tulee taikaseinästä ja Suomi on rikas maa? Köyhyys ja kurjuus ovat todellisia ja kasvavia ongelmia Suomessa, ellei satu itse kuulumaan esim. julkisen sektorin syöttiläisiin, silloinhan ei köyhistä tarvitse välittää.

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/08/07/tyossakayvat-koyh...

Käyttäjän marmesrob kuva

Timo,

Millaisia suunnitelmia Vihreillä on tuoda suuntaussensitiivisyyttä maahanmuuttopolitiikkaan? Vai onko edes!

Silloin kun oma työ liittyy tavalla tai toisella näihin palkolaisasioihin tai vastaaviin projekteihin, niin kuka sitä omaa oksaansa sahaamaan.

Silloin kun käsi on loppuun rahastetun veronmaksajan taskussa, niin pitäisin aika lailla hiljaista puhetta lisäeurojen suhteen.

Tänä vuonna valtio ottaa n. 12 000 000 000e velkaa ja ensi vuonna
8 000 000 000e.Kuten vanhat sanoivat, velka on veli tehdessä, mutta veljenpoika maksettaessa. Sanon suoraan, että päättäjien pitäisi hävetä moista menoa!

Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen maksamisesta.Maksakoon, ken jaksakoon.

Minä en enää maksa, blogisti maksakoon. Puolisoni oli hyvätuloinen ja maksoi verona n. 5 mummon eläkkeen verran kuussa. Olemme molemmat siirtyneet nettosaajien puolelle. Jälkikasvumme on ulkomailla.

Suomesta kannattaa hankkia korkea koulutus, kuten tuhannet Suomeen haalatut ulkomaiset opiskelijatkin tekevät ja sitten hyödyntää se ulkomailla, jossa rahalle saa vastinetta esim. terveydenhoitoa.

Suomessa mm. terveydenhoito on jo osin banaaivaltiotasoa. Mutta se ei kiinnosta ketään. Talous on yksinkertaista matikkaa. Kun on tietty summa käytössä, niin jos se pannaan kohtaan A. niin kohtaa B. on vähemmän.

Minä olen tavannut enemmän pakolaisia ja maahanmuuttajia kuin blogisti
( olettaisin). Minut on heidän takiaan mm. hepatiittirokotettu, kun jouduin heidän erittäitään penkomaan.

Minä näin, kuinka vihervasurit eivät käytännössä tykänneet ollenkaan siitä, kun aate kävelikin heidän työhuoneeseensa ja piti ruveta hommiin.

No, ei se mitään, persujen laariin tämäkin blogi sataa, heidän ei tarvitse mainostaa, kun muut puolueet hoitavat vaalimainokset heidän puolestaa.

PS: En kuulu mihinkään puolueeseen.

Timo,
mitä vikaa on monokulttuurissa?
Suomalaiset ovat liian pieni kansa (keskikokoisen eurooppalaisen pääkaupungin verran väkeä!) että meitä voi käyttää sosiaaliseen kokeiluun nimeltä monikulttuuri. Ja jos käytetään, niin puhutaan sitten rehellisesti monirotuisuudesta - koska siitähän tässä "etnisen värinän" hakemisessa on kyse. Ellei sitten jatkossa Suomeen haeta buureja ja zimbabven valkoisia turvaan, heillä olisi muuten ammattitaitoa ja osaamista hieman eri tasolla kuin nykyisillä tulijoilla.

Tietääkseni muuten Sveitsi pärjää aika hyvin, olematta paitsiossa, vaikka pitää tiukasti kiinni sveitsiläisyydestä - yksi tärkeä syy siihen että se pärjää!

Laitan hieman vielä konkretiaa.

Jos Suomeen tule 1000 kiintiöpakolaista, heille tehdään heti maahan tulon jälkeen terveystarkastukset kaikkine asiaankuuluvine kokeineen ja tutkimuksineen.

Lisäksi he tulevat hammastarkastukseen ja hampaat hoidetaan kuntoon, vaikka ihminen ei olisi ikinä käynyt eläessään hammaslääkärissä. Jos vielä sattuu olemaan jokin krooninen sairaus, niin voitte uskoa, että hommaa riittää.

Kiintiöpakolaisille on Suomeen tulon jälkeen ollut kolmen vuoden ajan maksuton terveydenhoito ja hammashoito.

Tämä resurssi on suoraan pois normaalista tk-hoidosta suomalaisten osalta. Varsinkin tk-hammashoito on jo ollut vuosia pahoin tukkeutunut.

Byrokratiaa pyörittävillä projektihenkilöillä ei useinkaan ole käsitystä, mitä kentällä merkitsee, jos iso määrä pakolaisia tulee kuntaan.

Jostain on otettava asunnot,jostain on revittävä se terveydenhoito. Ja se on lähes taattu, etti sitä revitä hallinnosta, vaan asianosaisten hallinnonalan käyttöbudjetista, tarvikkeista, koneista, laitteista tai lomautuksista yms..

Omassa kunnassa jo nykyisin tk-soittajan puhelinjonotuskin maksaa. Kesän aikana yli 30 000 asukkaan katealueella oli vain kaksi sairaanhoitajaa tavattavissa ja
(jokunen lääkäri). Kun puhelimella ei pääse tk-hon tai jonotus kestää kovin kauan, ei kannata kännykässä jonottaa, vaan on mentävä paikalle.

Kun taannoin olin labroja kysymässä, odotin n. puoli tuntia hoitajan pakeille. Onneksi oli jononumerot. Tuolit loppuivat odotustilasta, lämpöä sisällä oli n. +30.
Istuin osan aikaa lattialla.

Jospa joku kukkahattu laittaisi pystyyn projektin, kuinka tuolien lisäys odotustilaan vaikuttaa odottajien mukavuuteen ja infektioiden ehkäisyyn. Ja lasku satavarmasti parin tk-lääkärin vuosipalkka.

Työssäkäyvillä henkilöillä on työterveyslääkäri, jonne pääsee jonottamatta, eikä maksa asiakkaalle mitään.

Hyvä blogisti, tutustukaa suomalaiseen reaalielämään!

Suomen terveydenhoidon taso oli WHO:n rankinglistalla sijalla 31.

Suomen edellä oli mm. sellaisia maita kuin Omar, Saudi-Arabia, Columbia ja Marokko.

"Suomella jos jollakin on taloudellisia lihaksia ottaa vastaan merkittävästi enemmän kiintiöpakolaisia kuin 750 tai 1 000. "

Eli siis myönnät ja toteat, että pakolaisten ottaminen on taloudellinen rasite. Tietysti sen jokainen tietää, mutta silti vihreät jaksavat horista rikastumisesta ja voimavaraistumisesta. Samanlainen lapsus pääsi muuten sinnetännemäeltä, kun Nuiva-manifestia kommentoidessaan myönsi ongelmien olemassaolon. Sekin on tietysti jokaiselle sinänsä itsestäänselvää.

Muuten, suomella ei sitten ole yhtään taloudellisia lihaksia vaan kasvava velkataakka. Missä ne lihakset ovat; mikä vientiteollisuuden ala on vahvassa kasvussa? Ovatko jotkut suomalaiset yritykset vahvoja kansainvälisten palvelujen tuottajina? Ja kuten tuolla on todettukin, julkiset palvelut ovat osin ala-arvoisessa kunnossa - kantaväestölle. Täysin käsittämätöntä, että valtiotieteen tohtori kehtaa vääntää noin paksun valheen.

Ei silti, itsekin olen sitä mieltä, että pakolaiskiintiö voisi olla isompi jos toisaalta paperinsa tahallaan hukanneet sadunkertojat käännytettäisiin välittömästi takaisin. On täysin mahdotonta, että ilman papereita on päätynyt tänne ultima thuleen ja miksi ihmeessä olisi. Eestiin ei muuten ole tulossa juuri ainuttakaan sosiaaliturvapaikan hakijaa, joten maailma on paljon turvallisempi sieltä katsoen. Ne turvapaikan hakijat, jotka hyväksyttäisiin otettaisiin huomioon pakolaiskiintiössä. Mitään oleskelulupia muiden syiden mukaan ei annettaisi. Tässä muuten annetaan ihmisille oikein pohjoiskorealaista disinformaatiota: väitetään, että turvapaikanhakijoiden määrä on laskussa - totta, mutta tilalle on tullut hakijalle edullisempi perheenyhdistäminen. Ja kansan karttuisa käsi taas ojentuu. Toinen peitevale liittyy myönteisten päätösten vähäiseen määrään - totta, mutta käytännössä lähes kaikki saavat oleskeluoikeuden jonkun muun syyn takia. Ja loppusijoitus itäkeskukseen. Mielenvikaista touhua, täydellisesti.

#24
"Suomella olisi toki rahkeita ottaa enemmän kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia jos emme ottaisi sitä valtavaa määrää ihmisiä toissijaisen suojelun perusteella"

->Kyllä. Tässä on kieltämättä jotain perää ilman "vihreää savuverhoa tai sen kanssa"

#25
Enpä jaksa uskoa, että ns. linkolainen linja on koskaan ollut vihreissä mitään valtavirtaa

#30

"Silloin kun oma työ liittyy tavalla tai toisella näihin palkolaisasioihin tai vastaaviin projekteihin, niin kuka sitä omaa oksaansa sahaamaan"

-->Tiedoksi, että oma virkatyö ja muut työt eivät liity millään tavoin "pakolaisasioihin" tai vastavaan.

Mitä tulee Suomen velkaantumiseen ja velan määrään, niin vaikea sitä kuormaa on kaataa kiintiöpakolaisten piikkiin.

#31
"Tietääkseni muuten Sveitsi pärjää aika hyvin, olematta paitsiossa, vaikka pitää tiukasti kiinni sveitsiläisyydestä - yksi tärkeä syy siihen että se pärjää!"

-->Ymmärtääkseni juuri Sveitsissä ulkomaalaisperäisen väestön määrä on suhteessa väkilukuun Euroopan kärkitasoa.

Käyttäjän marmesrob kuva

Tipi,

Vastaatko kysymykseeni, jonka esitin tuolla(29)?

Kiitos

#37 "Mitä tulee Suomen velkaantumiseen ja velan määrään, niin vaikea sitä kuormaa on kaataa kiintiöpakolaisten piikkiin."

Ei, mutta pienistä puroista ne säästöt tulevat.

Mitä tulee Suomen velkaantumiseen ja velan määrään, niin vaikea sitä kuormaa on kaataa vanhusten/ pitkäaikaisairaiden/ piikkiin. Vaan siellähän säästetään!

Säästökohteita voisi listata vaikka niin, että meititään, mikä ei ole pakollista.

:onko pakollista hassata n. miljardi euroa ( ? )vuodessa kaikki hallinonalat
huomioiden maahanmuuttoon
:onko pakollista panna n. miljardi euroa kehitysapuun
:onko pakollista avustaa n. 22 miljoonalla( tämä vuosi) Venäjää
lähialueprojekteissa

Sanon tämän vain siksi, että itse olen joutunut maksamaan jo 5 vuotta vaikean syöpäsairauden hoidoni privaatissa, kun julkinen puoli säästää (?) ja uusia lääkkeitä tulee hitaanlaisesti sairaaloihin.

Olen anonut omaa hoitoani Hyksistä hoitotulokset sinne vieden ( minulla oli saattohoitosuositus v. 2005), mutta julkisella en saa näitä yksityisten syöpätautien erikoislääkäreiden minulle antamia hoitoja.

Lääkkeitäni ( ei edes sitä halvinta) Kela korvaa, eikä sitä saa vuosimaksukattoon.

Pitää säästää. Jos vanhus-, mielenterveys, reuma-, ja syöpähoidoissa, kuntoutusvälineissä jne..voidaan säästää, niin totta mooses, pakolaishuollossakin voidaan säästää.

#37. Kyse ei ole vähäisestä kiintiöpakolaisetn määrästä vaan ns. 'humanitaarisesta maahanmuutosta' perheenyhdistämisineen. Vastuunalainen ministeri Thors vastasi eduskunnan kyselytunnilla: 'tässä taloudellisessa tilanteessa ei ole mahdollista selvittää maahanmuuton kustannuksia'. Voiko asian paremmin 'salata'. Arvio kustannuksineen kaikkineen on noin 1mrd euroa/v. Tähän on laskettu mukaan 'muut momentit' jotka eivät näy suoranaisina kustannuksina. Kuten poliisin tuomioistuinten terveydenhuollon koulujärjestelmän jne jne lisääntynyt taakka. Esim. muutama vuosi sitten Vantaan käräjäoikeuden tapauksista 60% ssa oli jollain tavalla mukana somali tai venäläinen. Kun kerran tiedät että 'velkaantumistamme ei voi laittaa maahantulon piikkiin' niin sano nyt sitten paljonko tämän maahanmuuton kustannus on /v...

"Maahanmuutto, maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat liian arvokas asia jätettäväksi esimerkiksi NUIVA-manifestin kaltaisten maahanmuuttohysteriaa lietsovien korkeiden veisuiden varaan."

Mistä Poja keksi oheisen tekstin? Pelkästä kateudesta, luulen. Nuiva manifesti on parasta ja tasapainoisinta tekstiä, mitä Agricolan jälkeen on julkaistu. Ja erittäin tarpeellinen, suorastaan välttämätön.
Turskan johtama maahanmuuttopolitiikka on viime vuosina koventunut hälyttävästi. Kansainväliset ihmissalakuljettajat ja suomalaiset kahden miljardin mamubisneksen pyörittäjät ovat kohdanneet toisensa. Siinä ei yhden pienen kansan etuja katsota, kun oma elintaso nousee kohisten. Tästäkö Poja meni solmuun RKP:n edessä?

Vai on Suomella taloudellisia lihaksia?

Timo Aro tarkoitti varmaan, että Suomi on veloissa syvemmällä kuin koskaan.

Tänne vaan koko kolmas maailma! Suomella kun on näitä lihaksia.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja