Hei, otetaan mallia Tanskasta!

Hallituksen budjettiesityksen yhtenä sopeuttamistoimena mainitaan uusi kuntareformi. Vihdoinkin. Ilkeästi sanottuna kuntauudistukset ovat menneet meillä päin helvettiä usean vuosikymmenen ajan. Usein hyvää tarkoittavat uudistukset ovat jääneet kosmeettisiksi hallinnollisiksi muutoksiksi, uudistusten irvikuvaksi. Välillä uudistukset ovat muistuttaneet jopa enemmän kuntien kollektiivista kiusaamista.

Paras-uudistus on vasta ensimmäinen vakava yritys muuttaa kunta-, alue- ja palvelurakennetta. Uudistuksen näkyvin tulos on ollut tähän mennessä noin sadan kunnan poistuminen kartalta, muutamat monikuntaliitokset ja noin 60 sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueen muodostuminen.

Muutokset ovat olleet toistaiseksi lähinnä hallinnollisia ja organisatorisia, eivät vielä sisällöllisiä tai toiminnallisia.

Valtionvarainministeri Katainen on toistanut usein uuden kuntareformin tarpeellisuutta. Epäselväksi on vain jäänyt se mitä hän tarkoittaa kuntareformilla? Sen täytyy olla jotain muutakin kuin kuntien määrän vähentämistä. Reformihan tarkoittaa kokonaisvaltaista muutosta tai parannusta aikaisempaan verrattuna.

Jos ja kun hallitus on -keskustan siltarumpu- ja turveakselia myöten- tosissaan kuntareformin takana, niin pyörää ei kannata keksiä uudelleen. Mallia voi ottaa suoraan alue- ja kuntareformin aikaisemmin toteuttaneesta Tanskasta. Tanska on tässä(kin) asiassa edelläkävijöiden joukossa. Lisäksi osuvuutta parantaa se, että Tanskan yhteiskunta- ja kuntarakenne, väestöpohja, kuntien tehtävät ja monet muut asiat muistuttavat hyvin paljon meidän olosuhteita.

Tanska käynnisti reforminsa jo 2000-luvun alussa. Lähtökohtana oli modernisoida alue-, kunta-ja palvelurakenne vastaamaan kuntien tulevaisuuden haasteisiin. Lähtökohta on tismalleen sama kuin Suomessa.

Tanskan alue- ja kuntareformi käynnistyi perusteellisella valmistelutyöllä toisin kuin Paras-uudistus Suomessa. Poliittinen yhteisymmärrys haettiin komiteamietintöjen, tutkimusten ja selvitysten avulla kaikista mahdollisista vaihtoehtoisista toteuttamismalleista. Esikuvana toimi ns. Bornholmin malli, jossa saaren viisi kuntaa yhdistyivät aluekunnaksi (2003) ja kunta otti hoitaakseen aiemmat maakuntatason toiminnot.

Kuntakoon alarajaksi määriteltiin 20 000 asukasta. Kuntaliitos oli mahdollista välttää tiivistämällä yhteistyötä. Lähes kaikki kunnat löysivät seudullisen liitoskumppanin tai –kumppaneita. Reformin ensimmäisenä tuloksena lakkautettiin 13 maakuntalääniä. Tilalle luotiin viisi noin miljoonan asukkaan suuraluetta, joiden tehtävänä oli vastata ensisijaisesti terveys- ja sairaalapalveluista. Kuntien määrä väheni radikaalisti 271 kunnasta 99 suurkuntaan.

Reformista teki reformin se, että sen seurauksena jäljelle jäi vain kaksi hallintotasoa: peruskunnat ja valtio. Kuntien asema vahvistui ja tehtävät lisääntyivät aikaisempaan verrattuna. Lakkautetuilta maakunnilta siirtyi mm. ehkäisevään terveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen, vammaispalveluihin ja suunnitteluun liittyviä lakisääteisiä tehtäviä.

Työnjako oli kristallinkirkas: valtio ohjasi, kunnat toteuttivat.

Tanskan kuntareformin perusteella voi tehdä muutamia Suomea koskevia johtopäätöksiä:

Kuntareformi ei toteudu 2010-luvulla eikä myöhemminkään, jos se jätetään autonomiaansa hautovien kuntien itsensä päätettäväksi. Reformi voi toteutua vain siinä tapauksessa, että valtio ottaa vahvan ja aloitteellisen roolin, johtaa uudistusta keskitetysti ja tekee lainsäädännölliset muutokset. Uusi hallitus on avainasemassa.

Reformi on aloitettava suurilta kaupunkiseuduilta ja jätettävä muu maa aluksi uudistuksen ulkopuolelle. 10 suurimmalla kaupunkiseudulla asuu 60 % ja 20 suurimmalla 80 % suomalaisista. Reformi onnistuu tai kaatuu näillä seuduilla. Useat kaupunkiseudut muodostavat jo nyt toiminnallisesti yhtenäisen työssäkäynti- ja taajama-alueen, jossa ihmiset asioivat ja liikkuvat välittämättä kuntien välisistä keinotekoisista hallinnollisista rajoista.

Painopiste on palvelurakenteen osalta oltava vain ja ainoastaan sosiaali- ja terveyspalveluissa. Yhteistoiminta-alueiden väestöpohjaa on laajennettava nykyisestä 20 000 asukkaasta ja purettava kaikenlaiset ”hallintohimmelit”. Kuntien taloudellinen liikkumavara on täysin kiinni sosiaali- ja terveysmenojen kehityksessä.

Vasta perustamalla kaupunkiseudun käsittäviä suur- tai peruskuntia, päästään aidosti kiinni hallinnon ja byrokratian keventämistalkoihin. Tällöin voidaan purkaa peruskuntien yläpuolelta nykyinen maakuntarakenne ja siirtää maakuntaliittojen nykyiset tehtävät peruskunnille.

Summa summarum jos oikeastí halutaan kuntareformia, niin se edellyttää varsin radikaaleja muutoksia nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Suuret kaupunkiseudut ovat uudistuksen keskiössä. Kokonaan toinen asia on, mikä on Paras paras-keino muulle Suomelle.

Vanhaa sananlaskua mukaillen paras aika aloittaa kuntareformi oli 10 vuotta sitten, toiseksi paras aika on juuri nyt!